Netflix, Vares ja 007 Skyfall

Netflixistä on ollut paljoa puhetta viime aikoina. Palvelu tarjoaa noin kahdeksan euron kuukausihintaan elokuvia ja tv-sarjoja katseltavaksi läppäriltä tai Playstationin kautta. Palvelun ensimmäinen kuukausi oli ilmainen ja sen jälkeen muuttuu maksulliseksi. Palvelu veloitetaan luottokortilta aina alkavalta kuulta ja sen voi katkaista milloin vain, maksettua ei kuitenkaan saa takaisin. Kritiikin aiheet ovat kohdistuneet suurimmaksi osaksi elokuvien tuoreuteen, tekstityksiin ja palvelun tarjoajan ylimalkaiseen asenteeseen tekstityksiä kohtaan, sillä se on mm. käyttänyt harrastajapohjaisia tekstityksiä palvelussaan ja yrittää "riistää" tekstittäjiä yrittämällä maksaa polkuhintaa.

Harrastajatekstien käyttöä Netflix on pahoitellut, sillä he tilaavat tekstityksensä "useilta toimijoilta". Minua lähinnä naurattaa se, että harrastajatekstejä levittävä DivxFinland jakaa tekstejään elokuvia varten, joita on ladattu vertaisverkosta. Pääsääntöisesti laittomasti, joten valittaminen tekstityksen "laittomasta käytöstä" huvittaa melkoisesti. Minun mielestäni voisivat käyttää harrastajatekstejä enemmänkin jos haluavat. Riistetään harrastajateksittäjiä. Mitä väliä sillä on? Harrastajatekstitysten käyttäjät tuskin kauhean laillisiin tarkoituksiin näitä tekstityksiä käyttävät.

Kuluttajan, joka palvelusta maksaa, ei tarvitse mielestäni välittää siinä mielessä tekstityksen lähteestä. Jos tekstittäjä suostuu suomentamaan jakson tai elokuvan liian vaatimatonta korvausta vastaan, se on hänen häpeänsä. Hyvälle tekstittäjälle löytyy varmasti projekteja muiltakin työnantajilta kuin Netflixiltä (tosin en tiedä kuinka iso osa tekstittäjistä freelancereita). Mikäli liian kiireellä tai liian halvalla tehty teksti näkyy laadussa, voi kuluttaja äänestää palvelusta keskeyttämällä sen. Ei iso firma kauaa pysy huonolla markkina-alueella. Av-kääntäjä kirjoittaa aiheesta blogissaan.

Kyllä, elokuvat eivät ole maailman tuoreimpia, mutta eivät ne ole minun iltaani pilanneet, päinvastoin. Olen löytänyt palvelusta esimerkiksi HD-laatuisen Timecopin, jonka uusinnasta olen haaveillut pidemmän aikaa. Lisäksi olen katsonut kaikki kolme uudempaa Star Trek-elokuvaa, Paranoian (2007), Iron Skyn (2012), Oikeuden Puolustajan (1995), tv-sarjoja ja katselulistalla on useita vähän vanhempia elokuvia, joita ei ole välttämättä valvovan silmän alle päätyneet. Ei tuoreus ole mielestäni mittapuu palvelun laadulle. Suurin osa elokuvista kuitenkin on irronnut teräväpiirrolla ja surround-äänellä suoraan omalle valkokankaalle. En todellakaan aio valittaa valikoimasta, joka on kuitenkin kasvamaan päin.

Laadukkaampaa (kuulemma) vastaavaa palvelua aikoo tarjota HBO Nordic, joka tuo samantyyppisen palvelun kymmenen euron kuukausihintaan. Ennakkotietojen mukaan he tarjoavat katselijoille HBO:n tv-sarjat (tuoreeltaan) ja elokuvat. Lisäksi tarjolle huhujen mukaan tulee muidenkin tuotantoyhtiöiden elokuvia. HBO:n tekstityspolitiikasta ei ole herunut tietoja. Tulee koekäyttöön.

Kreivi kävi katsomassa pari elokuvaakin, joita ajattelin lyhyesti kommentoida:

Vares - Pimeyden Tango (2012)
Sain vapaaliput jonkinlaiseen Sokoksen kutsuvierasnäytökseen katsomaan Vareksen tuoreinta valkokangasversiota. Elokuvan on ohjannut Lauri Törhönen ja näyttelijäkaartissa on helvetisti Solar Filmsin vakiokaartia. Elokuva on löyhä yritys punoa hieman yhteen kahta alkuperäistä Vares-filmiä ja näitä uudempia tekeleitä. Yhdistävä tekijä on Veikko Hopea, joka nähtiin V2-elokuvassa. Elokuva on niin juoneltaan, ohjaukseltaan ja miltätahansaltaan heikoimpia esityksiä, mitä olen nähnyt koskaan. Yrittää tehdä laadukasta Scandinavian Crime-elokuvaa, niin anna ruotsalaisten ja norjalaisten tehdä ne, sillä tämä oli aivan helvetin huono. Kaiken kruunasi saakelin isolta valkokankaalta nähty pikseliveri ja Microsoft Paintilla tehty autoräjähdys. Jos voitte, niin välttäkää.

007 Skyfall
Sukuni miesten yksi yhdistävimpiä tekijöitä on Bond. "Oleks nähny uure Bondi?". Sitten vertaillaan vanhoihin Bondeihin ja taas kertaillaan kuka onkaan se paras Bond. No paras Bond on tietysti (Sean Conneryn jälkeen, ehkä) on Daniel Craigin esittämä agentti, joka on laskettu jotenkuten meidän tasollemme siitä kolhiintumattomasta, nahkahaarniskalla varustetusta kommenttiautomaatista, jota esittivät esimerkiksi Pierce Brosnan ja Roger Moore. Näkymättömät autot loistavat poissaolollaan uusimmasta filmistä, joka nostaa hattua nostalgialle ja klassiselle Bondille. Alkoholismi, arvet ja henkilökohtaiset traumat tuodaan esiin, kun Bond taistelee saadakseen takaisin haltuunsa vanhan kunnon mikrosirun, jossa on toimivien agenttien henkilöllisyydet. Pahiksen roolia toimittaa Javier Bardem, joka minun mielestäni tekee vähän kummallisen suorituksen maailman vihollisena numero yksi. Ei siis huono, mutta kummallinen. Kun muistaa, että kuinka ultimaalisen paha Bardem oli esimerkiksi Menetetyssä Maassa. Huumori on kuivakkaa ja mustaa ja juuri minun makuuni. Hilavitkuttimista vitsaillaan ja Aston Martinkin on vaihdettu hyvään vuosikertaan. Hyvä Bond, todella hyvä.

Suomen Marsalkka

YLE julkisti Suomen elokuvateollisuuden tämän vuoden suurimman jättipotin. Nimittäin piti lehdistötilaisuuden tuottamastaan elokuvasta SUOMEN MARSALKKA. Jättipotti ei niinkään koskenut elokuvan juonellisia käänteitä, vaan tuotannollisia, sillä tiedotteesta kävi ilmi, että elokuva on kuvattu yhtä sotakohtausta lukuunottamatta Afrikassa. Ja pääosan esittäjät ovat tummaihoisia. Ja kieli on englanti. Ja swahili. Meidän Marski sentään puhui venäjää, ruotsia ja auttavaa suomea. Eikä se missään Afrikassa ollut, Aasiassahan se lymyili.

Elokuva on nostattanut mielenkiintoisen vastakkainasettelun. Ei niinkään se, että vanhat kunnon isäm Maammpuallustajat nousevat barrikaadeille Marskin puolesta, vaan se, että aikoinaan lahtariksi ja äärioikeistolaismulkuksi Marskia tituuleranneet puolustavat mustaa Marskia ja vetovat mm. Marskin kosmopoliittisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja niin edelleen. O tempora o mores. Tai morjens! Kaikki on näköjään kiinni perspektiivistä. Koko kansan Marski, jota jokainen tulkitsee tavallaan.

Kukaan historian henkilö ei ole tarpeeksi suuri jäädäkseen vaille kriitiikkiä tai taiteellista tulkintaa. Ennen ei saanut sanoa pahaa Kekkosesta ja jumalasta, kuitenkin nykyisin kumpaakin rienataan oikein olan takaa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tarvittiin uusi hahmo, jonka koristeellista pintaa ei mikään hippi tule likaamaan. Suomettumisen jälkeen sotasankariakin uskalsi ihan julkisesti kehua ja kaksi kaveria nousi tavallisen kansan yläpuolelle, nimittäin Mannerheim ja Ehrnrooth. Ensiksi mainittu valittiin vielä Yleisradion Suurin suomalainen -äänestyksessä kaikkein suurimmaksi symboliseksi kilveksi kaikelta pahalta. Mitään viemättä keneltäkään pois, myös symbolia voidaan tulkita monesta näkökulmasta.

YLE on ottanut hienon asetelman sikäli, että Marskin tarinan voi soveltaa vaikka sellaiseen paikkaan, mikä on kaukana kotoa. Tarina kuitenkin on riippumaton ajasta ja paikasta. Kuitenkin kun luin, että varsinaisen elokuvan budjetti on noin 20 000 euroa. Kun tehdään taiteellista tulkintaa herkästä aiheesta, kannattaisi se tehdä laadukkaasti, eikä harrastelijabudjetilla ja harrastelijavoimin. Tekemällä kotikatsomojälkeä, saadaan tulkinnan vastustajille aikamoinen lyömäase. Miksi pukea afrikkalaiselle marsalkan harmaa asepuku päälle, kun sen olisi voinut tehdä afrikkalaisin puvuin ja sijoitettuna afrikkalaisiin tapahtumiin? Katsoin tuossa viisi minuuttia sitten ensimmäisen trailerin ja kämmen kutisi siihen malliin, että teki mieli laittaa se kasvojen eteen. Odotetaan nyt kuitenkin lopullista elokuvaa. Elokuvan teosta kertovan kuusiosaisen dokumenttisarjan budjetti on 150 000-200 000 euroa. Kumpi olikaan tärkeämpää, elokuva vai kohu elokuvasta?

tummamarsalkkaterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

Fast Five

Normaalitilanteissa välttelen otsikon kaltaisia elokuvia, mutta joskus, sopivassa mielentilassa laitan vahvistimeen pari pykälää lisää ja haen vauhtia, vaaroja ja naiiveja juonellisia käänteitä. Muutin kaapelitalouteen ja samassa tuli mahdollisuus vähän päivittää rautapuolta. Ostin HD-digiboksin ja siihen vielä kanavakortin, joka sisälsi kullanvärisen Viasatin. Kortti sisältää Viasatin HD-elokuvakanavan, josta tulee varsin paljon elokuvia, joita en ehkä vuokraamosta valitsisi mukaan. Fast Five on yksi niistä.

Fast Five on sarjassaan VIIDES Fast And The Furious -elokuva, joka nitoo yhteen juonellisesti kaikki muut, paitsi eräänlaisen spin-offin, Tokio Driftin. Mukana on kokolailla jengiä mukana ensimmäisestä Fast And The Furious-elokuvasta.

Konkkaronkka on paennut Brasiliaan, jossa Paul Walkerin esittämä Brian O'Connor leidinsä kanssa osallistuu yhdistettyyn auto- ja junavarkauteen, joka kuitenkin menee snadisti pieleen ja pari liittovaltion agenttia kuolee pahisten toimesta. Elokuvan sankareita kuitenkin syytetään tapauksesta ja paikalle kutsutaan toiminnan mies THE ROCK, joka jahtaa veijareita sen kummemmin välittämättä paikallisesta korruptiosta. Toisessa junassa olleessa autossa on kuitenkin siru, josta selviää paikallisen huumeparonin jakelureitit ja rahakätköt. Huumeparoni onnistuu suututtamaan pikkulapsen kostohalut omaavan sympaattisen jengin ja kolmisäikeinen ajojahti voi alkaa.

Juonellisesti elokuva on yhtä uskottava kuin Suomen osallistuminen jalkapallon MM-lopputurnaukseen. Siis että huumeparoni säilyttää sata miljoonaa paikallisen poliisin todistevarastossa, jossa on ehkä maailman turvallisin kassakaappi. Moraalisesti elokuva on vähintäänkin outo. Vin Dieselin esittämän Dom Toretton jengi repii puoli kaupunkia kaappaleiksi, vaarantaa ohikulkijat, ajaa kisaa huvikseen taajama-alueella ja ampuu surutta kaltaisiansa rikollisia, joilla on varmasti myös perhe. Ja sitten he pahastuvat, kun heitä syytetään aiheetta kahden agentin tappamisesta, jotka kuolivat HEIDÄN toimeenpanemassaan JUNARYÖSTÖSSÄ.

Mutta kyllä mä tästä pidin. Hyvää äksöniä.

pedaltothemedalterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

The Dark Knight Rises

Vuonna 2005 alkanut trilogia sai päätöksensä tänään. Ehkä hartaimmin odotettu jatko-osa sitten The Phantom Menacen tai Kummisetä III:n, mutta elokuvan ennakkopainolasti on ollut jopa suhteeton johtuen Heath Ledgerin The Dark Knightissa tekemän suorituksen jälkeen, sillä ihmisillä on paha tapa olettaa paljon. Elokuvat ovat nojautuneet vahvasti sarjakuvista tuttuun Batman-universumiin, ehkä vahviten kuitenkin Millerin Batman: Year One:n ja saman miehen kynäilemään The Dark Knight Returnsiin (Yön Ritari). Missään tapauksessa kuitenkaan tarinat eivät ole samat, vaikka yhtäläisyyksiä löytyy.

Kahdeksan vuotta on kulunut ja Jokerit-taistosta pysyvät vammat saanut Batman viettää erakoitunutta elämää Wayne-kartanossa ja rypee itsesäälissä. Samaan aikaan Gothamissa muistellaan Harvey Dentiä ja hänen inspiroimaa lakiaan, joka on pannut telkien taakse koko Gothamin alamaailman. Kuitenkin, Banena tunnettu terroristi/palkkasoturi/paha ihminen saapuu Batmanin tutkalle ja kissa ja... helvetin iso rottweiler-leikki voi alkaa.

Kuten ensimmäisessä kappaleessa tuli sanottua, edellinen osio, lähinnä Ledgerin Jokerin jättämien saappaiden takia, jätti suhteettoman painolastin kolmannelle elokuvalle. Ja millaisen vastauksen Nolan antaa! The Dark Knight Rises on synkkä, lohduton ja jokainen hahmo käsittelee omia demoneitaan. Elokuva on monisyinen ja juoni kulkee montaa reittiä, vanhojen osien kautta, summaamaan nämä meidän kokemamme kahdeksan vuotta. Nolan on pysynyt sikäli uskollisena sarjakuvauniversumille, että juoni kulkee hyvin paljon samoja reittejä ja perhesuhteita ja käsikirjoitus on muutenkin silkkaa rautaa. Batman on synkkä toimintaelokuva, jonka huumori rajoittuu ehkä neljään one-lineriin. Kuitenkin jos on lukaissut Millerin sarjakuvaromaanit, voi todeta, että elokuva on verrattain jopa suoraviivainen. Toimintaa on kylliksi ja vaikka elokuva kestää vartin vajaa kolme tuntia, aika ei tosiaan käy pitkäveteiseksi. Bruce Waynen itsesäälissä rypemistä olisi voinut jopa venyttääkin draaman vuoksi, mutta toimintaelokuvaa tässä tehdään, ei uutta Kaunista Mieltä. Batmania ei tarvitse kahta kertaa käskeä viittaansa, sillä niin kovin hän sitä rakastaa. Inceptionilla ja näillä kolmella Batmanilla Nolan on osoittanut olevansa rikos- ja toimintaelokuvien prinssi ja on vaarassa syrjäyttää sieltä korkeimmalta korokkeelta itsensä Michael Mannin, jonka pitää pian antaa vastaus. Public Enemies oli toki hyvä, mutta ei mitään tämänkaltaista. 

Tuntuu siltä, että rikoksettomuus jopa vähän ahdistaa Christian Balen esittämää Batmania, koska ei pysty haarniskassaan valvomaan yötä. Tottakai rikokseton Gotham oli päämäärä, mutta se päämäärä ei sisältänyt suunnitelmaa, jossa olisi Batman olisi heilumassa viitassaan. Aikaisemmissa elokuvissa Bale on ollut Batmanin roolissa muihin näyttelijöihin taitoihinsa nähden jopa hengetön. Nyt hän puhaltaa tuulta Bruce Waynen lisäksia myös Batmaniin, joka on ajoittain jopa turhankin ylimielinen omiin ruostuneisiin taitoihinsa nähden.

Bane ei ole Jokeri, se on selvä ja ei tarvitsekaan olla. Jokeri oli impulsiivinen hullu, kun taas Bane on julma, ylivoimainen, pelottava ja mikä pahinta, hänellä on suunnitelma. Tom Hardy on loistava Bane. Ennakkokeskusteluissa on "valitettu", että Hardy olisi vähän lihakseton Bane, mutta katsokaa elokuva ja sanokaa sitten, onko Hardyn epäkkäät tarpeeksi treenantut vai ei. Hardy antaa hahmolle uhkaavuutta, silmät ja mielenkiintoisen äänen ja sen painot. Hardy tekee Banesta panssarivaunun, joka ohjaa itseään. 

Elokuvassa on hyviksien puolella vanhojen kettujen lisäksi myös uusia tuttavuuksia, tärkeimpinä Kissanainen (Anne Hathaway) ja partiopoliisi/rikosetsivä John Blake (Joseph Gordon Levitt). Ensin mainittu on taidokas murtovaras, jonka hahmo on rakennettu hyvin pitkälti Batman: Year Onen mukaan ja Hathaway vetää roolin tyylillä. John Blaken hahmoa ei löydy sarjakuvauniversumista, mutta taustatyö toi sellaisen tuloksen, että Blake mainitaan eräässä Batmanin värityskirjassa, jossa Jokeri varastaa tikkarin nuorelta John Blakelta. Uusista hahmoista mielenkiintoisin on ehdottomasti Blake.

The Dark Knight Returns on elokuvasarjan paras, koska elokuvan hyvyyttä ei voi laskea yhden miehen näyttelijäsuorituksen varaan. Tämä pesee edeltäjänsä elokuvan kaikilla osa-alueilla. Bane ei ole Jokeri, mutta ei ole kuitenkaan huonompi pahis kuin Jokeri, vaan erilainen vaikka käsittelee ehkä vähän samoja teemoja (terrorismi esim.), mutta vain laajemmassa mittakaavassa. Jos sarjakuvaan perustuva elokuva tulisi koskaan olemaan isossa gaalassa, se olisi tämä. Elokuvan loppu on niin hyvä kuin tämän trilogian loppu voi olla.

Yönpeikkoterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

PS. Trailereissa oli Man Of Steel-elokuvan teaser. Se näytti H-Y-V-Ä-L-T-Ä.

Prometheus

Kävin Prometheuksen katsomassa aikaa sitten, mutta eräs facebook-olettamus herätti minut kirjoittamaan filkasta muutaman rivin.

Kyseessä on Ridley Scottin lisäys Alien-Saagaan, mutta kieltää jyrkästi elokuvan olevan Alien tai sen esiosa. Kuitenkin jokainen elokuvan nähnyt voi sanoa:

Tämä on Alienin esiosa.

Elokuva alkaa jumalattoman komealla montaasilla Skotlannin perukoilta, jossa humanoidi hajottaa itsensä puroon. Kuva siirtyy 2080-luvulle, jossa elokuvan naissankari Elizabeth Shaw (Noomi Rapace) ja hänen siippansa Charlie Holloway (Logan Marshall-Green) löytävät luolista eri puolilta maailmaan kaikenlaisia suttauksia, jotka mystisesti kertovat samaa tarinaa. Kuvassa oleva tähtikuvio löytyy avaruuskartasta, jota kohti lähdetään kulkemaan Charlize Theronin esittämän Vickersin johdolla. Mukana on myös omia juttujaan duunaileva androidi David (Michael Fassbender). Maan matoset uskovat määränpäästä löytyvän vastaukset ihmiskunnan syntyyn ja olemiseen ja sensellaiseen.

Jostain syystä puskaradio on onnistunut luomaan elokuvasta sellaisen mielikuvan, että se on jonkinlaista scifi-kauhua. Varmaan osasyynä on aika tiivistempoinen traileri ja Alien-saagan maine kauhua kylvävinä elokuvina. Sikäli Ridley Scottilta hyvä irtiotto alkuperäiseen, sillä kyseessä on scifi-trilleri-draama, joka tutkii ja pohdiskelee ihmiskunnan alkua ja kiinnostustamme omaan alkuperäämme. Jokin meidät loi, mutta jokin haluaa myös tuhota meidät. Elokuvasta on vaikea kertoa sen kummempia omia päätelmiä pilaamatta juonta tyystin niiltä, jotka eivät sitä ole nähneet. Voima-lehdestä luin mielenkiintoisen artikkelin, jossa näkökulmaksi oli haettu Ridley Scottin tapa tuoda elokuvissaan esiin voimakkaita naishahmoja ja se kyllä toteutuu tässä. Pääsääntöisesti elokuvan miehet ovat epäonnistujia, kepillään ajattelevia, hermoheikkoja tai kykenemättömiä muuten vain. No luodaan heillekin hetkensä. Naiset (ne kaksi) ovat selviytyjiä tai muuten omaavat mahtavan kokoiset pallit. Elokuva on siis melko feministinen ja poliittisesti korrekti noin muuten maskuliinisessa genressä. Yksi jäi kuitenkin vaivaamaan Voiman artikkelissa: "Välttäkää elokuvan 3D-versiota kuin ruttoa". Ja mikä hiton järki tässä kommentissa oli? Kauniimpaa, komeampaa, mahtavampaa elämystä 3D-laseilla saa hakea, kuitenkaan harrastamatta mitään tolkuttomia kamera-ajoja.

Minä viihdyin elokuvan parissa aivan tavattoman hyvin, vaikkakin liian (siis edes sen pienen) huumorin lisääminen noin muuten toimivaan loppuun jäi hieman vaivaamaan. Miksi latoa puujalkavitsejä? Häh? Kiinnostuin tarinasta ja haluan kuulla sen loppuun, vaikka näinkin aasi elokuva-arvostelija osaa sen ehkä vähän päätellä, kun yhdistelee vuosilukuja ja sitä, kuinka narsisteja humanoidit voivat olla.

Kiitosjaheiterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

Men in Black 3

Kreivin elokuvaviikko jatkuu universumia koskevien asioiden merkeissä. Kolmanteen osaan tullut Men in Black, eli aikaisemmin suomennettu "Miehet mustissa", mutta luojan kiitos suomennoksesta on luovuttu. Siis kiitos. Ajan hengen mukaan tämäkin on saavuttanut 3D-muodon, joka kannattaa yleensä katsoa, mikäli nenänvarsi vain kestää kakkuloiden painoa. Voisivat myydä vaikka jotain pehmustelappua viidelläkymmenellä sentillä siellä teatterilla, niin ostaisin aivan varmasti. Ja vielä joka kerta, koska nenänvarsipehmusteella on varmasti sama kohtalo kuin korvatulpilla. Aina siellä eteisen korissa, kun niitä tarvitsee.

Kolmannessa osassa universumi on siis taas vaarassa, koska avaruusjulmuri Boris-eläin on paennut vankilasta ja matkannut menneisyyteen listimään Agentti K:n (Tommy Lee Jones), joka taasen mahdollistaa maapallon kaappaamisen nykyajassa. Will Smithin esittämä J hoksaa juonen, koska hänen aivonsa eivät ole uudelleenkalibroineet itseään uuden aikajatkumon mukaisesti.

Tuotanto- ja näyttelykatras on lähestulkoon sama, poislukien Rip Tornin esittämä Zed, joka on vaihtunut leidiversio O:ksi ja käsikirjoittaja on taasen vahtunut Etan Coheniin (ei siis ETHAN Cohen). Kuten aina, tällaisissa tarinoissa ei kannata liiaksi miettiä, että miten sellainen menneisyyteen matkustaminen onkaan mahdollista, koska se ei ole. Piste. Ei ole. Eikä myöskään käsikirjoituksen aukkoja, koskien mitä tapahtuu missäkin ajassa, miksi joku on autuaan tietämätön, tai tietää jotain, tai miksi on tiennyt, mutta nyt ei tiedä. OK? Näissä elokuvissa keskitytään toimintaan, vitseihin ja viihdyttävyyteen ja sitähän löytyy. 3D-nappi on sopivasti pohjassa, eikä hyvää viihdettä ole pilattu turhan paljolla kamera-ajolla. Sanoisin, että tällaisiin elokuviin 3D sopii. Toisaalta kiitän hiljaa, ettei uutta Batmania ole tehty 3D:nä (puhumpa paljon nyt Batmanista kahden päivän aikana). Kässäri toimii hyvin, vitsit ovat edelleen K:n ja J:n henkilökemian varassa ja siinä, miten vallan mainiosti nuorta K:ta esittävä Josh Brolin imitoi Tommy Lee Jonesin K:ta. Monta hupihetkeä. Tosin kannattaa myös mahdollisesti katsoa aikaisemmat osat muistin virkistämiseksi, jos ei ihan muistissa ole roolihahmot.

Kaikenkaikkiaan elokuva tarjosi viihdyttävät pari tuntia, jonka voisin nauttia kyllä toisenkin kerran vaikkapa BluRay:n muodossa. Kuten sanoin, ei kannata repiä nörttiä itsestään ja alkaa viilaamaan pilkkua juoniaukoista, vaan nauti elokuvasta, hahmoista ja vitseistä.

Universumiterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

The Amazing Spider-Man

Alkuperäisen Spider-Man trilogian piti jatkua neljännellä osalla ja niillekin oli suunnitteilla vielä kaksi jatko-osaa sisältäen alkuperäisen tiimin näyttelijöineen päivineen. Elokuvien oikeudet omistava Sony kuitenkin ajautui Sam Raimin kanssa erimielisyyksiin ja Sony ilmoittikin, että aikoo buutata koko universumin uusiksi nimeämällä uuden saagan nimellä The Amazing Spider-Man. Ei ideana ihan paska, sillä trilogian kolmas osa oli kassamenestyksestään huolimatta melko huono. Siis tosi huono näin jälkeenpäin ajatellen. Ohjaukseen liitettiin 500 days of Summer-elokuvasta tuttu Marc Webb ja pääosaan Andrew Garfield ja Gwen Stacyn rooliin nyt jo vähän jokaisessa nuorten ihmissuhteita käsittelevissä elokuvissa näyttelevä Emma Stone. Ja tietenkin, jos johonkin elokuvaan sopii 3D, niin Spider-Maniin.

Trilogian buuttaus tekee joskus todella hyvää. Jos sitä ei osata tehdä ajoissa, saadaan sellaisia elokuvia, joissa Arnold Schwarzenegger esittää Pakkasherraa. Aika kauas mentiin ensimmäisestä Batmanista, joka oli gootti-Batmanin esiinmarssi ja helvetin hyvä elokuva. Buuttauksen tärkein elementti on kuitenkin se, että tuodaan tarinaan jotain uutta tekemällä se aivan uudella tavalla. Perusidea laadittiin uudestaan hakemalla näkökulmaksi se, että miksi Peter Parker ylipäätään asuu May-tätinsä ja Ben-enonsa luona. Peterin isä ja äiti katosivat salamyhkäisyyden verhon saattelemana ja vastauksia ei ole ainakaan herunut enolta ja tädiltä. Peter löytää isänsä vanhan salkun ja sieltä salaperäisiä asiakirjoja ja lapsinerona ymmärtää tietenkin monimutkaisia kaavoja. Hän ottaa yhteyden liskoihin erikoistuneeseen, isänsä bestikseen, Tohtori Connorsiin ja koukeroiden kautta tohtori maistaa omaa lääkettään ja muuttuu aina maustepurkilla käytyään murhanhimoiseksi Liskoksi. Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. I get it.

Jos vertailee tätä ja Raimin ohjaamaa ensimmäistä osaa, niin on vaikea tehdä eroja. Näyttelytyö on tässä parempaa, sillä Hämähäkkimiesasiantuntijana voin sanoa, että Garfield on enemmän Parker. Raimin versio oli enemmän uskollinen alkuperäiselle tarinalle, tosin jättäen ensimmäisestä osasta tärkeän pointin pois:

Vihreä Menninkäinen tappoi Gwen Stacyn. 

Se oli keskeinen osa sarjakuvan tarinaa ja koko episodia Vihreän Menninkäisen kanssa. Tämä vaivasi minua vuosia vielä elokuvan jälkeen näinkin tärkeän asian sivuuttaminen. 

The Amazing Spider-Man on kuitenkin luotu todennäköisesti kestämään vielä muutaman elokuvan ajan, viitaten mainintoihin Norman Osbornesta. Kuitenkin, tästä jäi kummallinen olo. Ristiriitainen. Elokuvana oikein mainio, mutta en ymmärtänyt miksi tehdä samannäköinen elokuva uusilla näyttelijöillä ja eri pahiksella. Maailman onnistunein buuttaus oli Batman. Uusi saaga on kuin yö ja päivä aikasempien elokuvien kanssa. Tässä tapauksessa elokuvan opetus on sama, pääpahis on jälleen skitsofreninen ja taas mietiskellään voinko olla hämis kun vahingoitan lähimmäisiäni. Tuli bon voyage.

Kuitenkin, käykää katsomassa, hyvää viihdettä.

Seittisinkoterveisin,

Kurjenmäen Kreivi