Brad Andersonin historiaan kuuluu sellainen loistofilmaus kuin The Machinist, joka juonta paremmin muistetaan Christian Balen laihduttamisesta. Tällä kertaa Mr. Anderson on sujauttanut ansiolistaansa mysteerikauhuttelun Vanishing on 7th street, joka perustuu Anthony Jaswinskin käsikirjoituksen tapaiseen suttaukseen.
Elokuvan juoni alkaa muutamaan päähenkilöön suuntautuvalla juonenalulla, jossa ihmisiä haihtuu savuna ilmaan, kun karmea pimeys laskeutuu maan päälle. Valo ja valossa oleminen pelastaa varjoilta ja päähenkilöt löytävätkin pyhätön baarista, jossa on oma aggregaatti, jukeboksi ja tietenkin viinaa.
Käsikirjoitus on todellakin vain jotain sinne päin oleva raapustus, joka vilisee epäloogisuuksia ja kysymyksiä, joihin vastata. Mysteerielokuvien juttu on se, että katsoja voi arvuutella ratkaisua ja lopussa sitten jaellaan nallekarkkeja eniten sille, joka pääsi lähemmäksi. Tässä päästään siihen, että John Leguizamon esittämä Paul latelee niitä yleisimpiä ja päätyy tulokseen, että missään ei ole mitään järkeä. Yöt pitenevät ja päivät lyhenevät kuin Brianin poeettisessa kommentissa elokuvassa Cocktail, mutta mikäli kyse ei ole fysiikan ilmiöstä, niin miksi se kuu on sitten paikallaan aina kun on pimeää? Päähenkilöt esittävät järkeviä kysymyksiä, mutta Jaswinski on hukkunut omaan ideaansa. Minulla loppuu ideat, kun yritän miettiä, miten tällaiselle paskalle on saanut edes rahoitusta. Kristillistäkin vertauskuvaa saatiin aikaiseksi, kun yhdistettiin poika ja valkoisiin pukeutunut tyttö ratsastamassa yönkoittoon Aatami ja Eeva -hengessä.
Ohjaus ontuu pahasti ja edistyy epäloogisesti. Välillä käytetään takaumia ja joidenkin kohdalla ne alkavat heti ja seuraavaksi taas joku näkeekin harhoja. Erikoistehosteet olivat kuin Hercules-sarjasta ja elokuvan säikäytyskohtaukset olivat melko huonoja yrityksiä. Ohjauksen huonous kuitenkin jäi käsikirjoituksen huonouden varjoon.
Näyttelystä ei ole juurikaan sanottavaa. Pääosissa on Hayden Christensen (Luke), Thandie Newton (Rosemary), aikaisemmin mainitsemani Leguizamo ja Jacob Latimore (James). Kaikki kantavat itsensä loppuun asti ärsyttämättä tai säväyttämättä.
Jotain kummaa tapahtuu tavallisena päivänä on b-elokuvien trendi, joka alkoi The Happeningistä, jatkui Blindnessilla ja toivottavasti loppui tähän. Näistä kolmesta ylivoimaisesti paras yritys oli Blindness, joka pienellä hiomisella olisi ollut aivan loistava elokuva. Samaan kategoriaan tämän kanssa en panisi kuitenkaan Will Smithin tähdittämää I Am Legend -elokuvaa, joka on melko hyvää vampyyritoimintaa. Tämä elokuva oli kuitenkin sellaista kuraa, että tuli sellainen olo, että olen käyttänyt puolitoista tuntia elämästäni paskakasan tuijottamiseen.
Ulosteterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Elokuvan juoni alkaa muutamaan päähenkilöön suuntautuvalla juonenalulla, jossa ihmisiä haihtuu savuna ilmaan, kun karmea pimeys laskeutuu maan päälle. Valo ja valossa oleminen pelastaa varjoilta ja päähenkilöt löytävätkin pyhätön baarista, jossa on oma aggregaatti, jukeboksi ja tietenkin viinaa.
Käsikirjoitus on todellakin vain jotain sinne päin oleva raapustus, joka vilisee epäloogisuuksia ja kysymyksiä, joihin vastata. Mysteerielokuvien juttu on se, että katsoja voi arvuutella ratkaisua ja lopussa sitten jaellaan nallekarkkeja eniten sille, joka pääsi lähemmäksi. Tässä päästään siihen, että John Leguizamon esittämä Paul latelee niitä yleisimpiä ja päätyy tulokseen, että missään ei ole mitään järkeä. Yöt pitenevät ja päivät lyhenevät kuin Brianin poeettisessa kommentissa elokuvassa Cocktail, mutta mikäli kyse ei ole fysiikan ilmiöstä, niin miksi se kuu on sitten paikallaan aina kun on pimeää? Päähenkilöt esittävät järkeviä kysymyksiä, mutta Jaswinski on hukkunut omaan ideaansa. Minulla loppuu ideat, kun yritän miettiä, miten tällaiselle paskalle on saanut edes rahoitusta. Kristillistäkin vertauskuvaa saatiin aikaiseksi, kun yhdistettiin poika ja valkoisiin pukeutunut tyttö ratsastamassa yönkoittoon Aatami ja Eeva -hengessä.
Ohjaus ontuu pahasti ja edistyy epäloogisesti. Välillä käytetään takaumia ja joidenkin kohdalla ne alkavat heti ja seuraavaksi taas joku näkeekin harhoja. Erikoistehosteet olivat kuin Hercules-sarjasta ja elokuvan säikäytyskohtaukset olivat melko huonoja yrityksiä. Ohjauksen huonous kuitenkin jäi käsikirjoituksen huonouden varjoon.
Näyttelystä ei ole juurikaan sanottavaa. Pääosissa on Hayden Christensen (Luke), Thandie Newton (Rosemary), aikaisemmin mainitsemani Leguizamo ja Jacob Latimore (James). Kaikki kantavat itsensä loppuun asti ärsyttämättä tai säväyttämättä.
Jotain kummaa tapahtuu tavallisena päivänä on b-elokuvien trendi, joka alkoi The Happeningistä, jatkui Blindnessilla ja toivottavasti loppui tähän. Näistä kolmesta ylivoimaisesti paras yritys oli Blindness, joka pienellä hiomisella olisi ollut aivan loistava elokuva. Samaan kategoriaan tämän kanssa en panisi kuitenkaan Will Smithin tähdittämää I Am Legend -elokuvaa, joka on melko hyvää vampyyritoimintaa. Tämä elokuva oli kuitenkin sellaista kuraa, että tuli sellainen olo, että olen käyttänyt puolitoista tuntia elämästäni paskakasan tuijottamiseen.
Ulosteterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Tiedän, minäkään en halua nimeäni tämän elokuvan julisteeseen"
