Alkuperäisen Spider-Man trilogian piti jatkua neljännellä osalla ja niillekin oli suunnitteilla vielä kaksi jatko-osaa sisältäen alkuperäisen tiimin näyttelijöineen päivineen. Elokuvien oikeudet omistava Sony kuitenkin ajautui Sam Raimin kanssa erimielisyyksiin ja Sony ilmoittikin, että aikoo buutata koko universumin uusiksi nimeämällä uuden saagan nimellä The Amazing Spider-Man. Ei ideana ihan paska, sillä trilogian kolmas osa oli kassamenestyksestään huolimatta melko huono. Siis tosi huono näin jälkeenpäin ajatellen. Ohjaukseen liitettiin 500 days of Summer-elokuvasta tuttu Marc Webb ja pääosaan Andrew Garfield ja Gwen Stacyn rooliin nyt jo vähän jokaisessa nuorten ihmissuhteita käsittelevissä elokuvissa näyttelevä Emma Stone. Ja tietenkin, jos johonkin elokuvaan sopii 3D, niin Spider-Maniin.
Trilogian buuttaus tekee joskus todella hyvää. Jos sitä ei osata tehdä ajoissa, saadaan sellaisia elokuvia, joissa Arnold Schwarzenegger esittää Pakkasherraa. Aika kauas mentiin ensimmäisestä Batmanista, joka oli gootti-Batmanin esiinmarssi ja helvetin hyvä elokuva. Buuttauksen tärkein elementti on kuitenkin se, että tuodaan tarinaan jotain uutta tekemällä se aivan uudella tavalla. Perusidea laadittiin uudestaan hakemalla näkökulmaksi se, että miksi Peter Parker ylipäätään asuu May-tätinsä ja Ben-enonsa luona. Peterin isä ja äiti katosivat salamyhkäisyyden verhon saattelemana ja vastauksia ei ole ainakaan herunut enolta ja tädiltä. Peter löytää isänsä vanhan salkun ja sieltä salaperäisiä asiakirjoja ja lapsinerona ymmärtää tietenkin monimutkaisia kaavoja. Hän ottaa yhteyden liskoihin erikoistuneeseen, isänsä bestikseen, Tohtori Connorsiin ja koukeroiden kautta tohtori maistaa omaa lääkettään ja muuttuu aina maustepurkilla käytyään murhanhimoiseksi Liskoksi. Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. I get it.
Jos vertailee tätä ja Raimin ohjaamaa ensimmäistä osaa, niin on vaikea tehdä eroja. Näyttelytyö on tässä parempaa, sillä Hämähäkkimiesasiantuntijana voin sanoa, että Garfield on enemmän Parker. Raimin versio oli enemmän uskollinen alkuperäiselle tarinalle, tosin jättäen ensimmäisestä osasta tärkeän pointin pois:
Vihreä Menninkäinen tappoi Gwen Stacyn.
Se oli keskeinen osa sarjakuvan tarinaa ja koko episodia Vihreän Menninkäisen kanssa. Tämä vaivasi minua vuosia vielä elokuvan jälkeen näinkin tärkeän asian sivuuttaminen.
The Amazing Spider-Man on kuitenkin luotu todennäköisesti kestämään vielä muutaman elokuvan ajan, viitaten mainintoihin Norman Osbornesta. Kuitenkin, tästä jäi kummallinen olo. Ristiriitainen. Elokuvana oikein mainio, mutta en ymmärtänyt miksi tehdä samannäköinen elokuva uusilla näyttelijöillä ja eri pahiksella. Maailman onnistunein buuttaus oli Batman. Uusi saaga on kuin yö ja päivä aikasempien elokuvien kanssa. Tässä tapauksessa elokuvan opetus on sama, pääpahis on jälleen skitsofreninen ja taas mietiskellään voinko olla hämis kun vahingoitan lähimmäisiäni. Tuli bon voyage.
Kuitenkin, käykää katsomassa, hyvää viihdettä.
Seittisinkoterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
