Kurjenmäen Kreivi joutuu aika-ajoin katsomaan plikkojen elokuvia, koska sattuu elämään parisuhteessa. Nyt ei kuitenkaan ollut siitä kyse, vaan Kreivi omaehtoisesti ehdotti tyttöystävälleen tätä elokuvaa, koska ajatteli sen olevan sellainen "mää ja sää" -elokuva. Bill Condon (koko ajan tekee mieli kirjoittaa Condom, koska olen vanha, mutta en aikuinen), joka aikaisemmin tunnettiin elokuvista joita kukaan ei tiedä. Tällä kertaa hän ohjasi Broadway-musikaaliin perustuvan musiikkielokuvan Dreamgirls, johon palkattiin pääosaan kaikenlaisia mustia tähtiä niin musiikin kuin elävän kuvankin saralta.
Elokuva alkaa kykykilpailusta, johon The Dreamettes-niminen kolmikko johtotähtenään Effie White (Jennifer Hudson), jolla sattuu olemaan upea ääni ja muutama ylimääräinen kilo. Kavereina on minun googlen kuvahaun yksi all time favourite, eli Beyoncé Knowles ja elokuvan nobody Anika Noni Rose, jolla on melkein suomalainen nimi. Jamie Foxxin esittämä autokauppias-manageri houkuttelee tytöt Eddie Murphyn esittämän paikallisen kuuluisuuden taustakuoroon ja siitä alkaa matka kohti tähtiä.
Juoni on tyypillinen ryysyistä rikkauksiin tarina, jossa on roistoja sekä sankareita. Se on myös kasvutarina, mutta ennen kaikkea musikaali. Laulujen sanat ovat hätäisenoloisia, vaikka en nyt tosin tiedä millaisia sanoituksia AARÄNBEE-biiseissä yleensä on. Melko naiiveja näköjään. Kuvaus on tasokasta ja ohjaus ei herätä vihaa, mutta ei myöskään kummempia ihailuja. Kaikki kimaltelee, kiiltää ja tukatkin on kivasti. Tyttöystäväni mietiskelikin, että kuinkakohan monta kertaa esimerkiksi Beyoncé vaihtoi peruukkiaan elokuvan aikana.
Varsinainen näyttely oli melko tönkköä, tosin Eddie Murphy yllätti positiivisesti. Hän näytteli roolinsa jopa niin hyvin, että oli elokuvan sympaattisin hahmo. Jamie Foxx veti riman alta ja Danny Glover oli oma itsensä. Ihmettelin hieman Effie Whitea näytelleen Jennifer Hudsonin Oscaria roolistaan, koska ei se nyt NIIN ihmeellinen suoritus ollut. Osasi vähän parkua samalla kuin lauloi ja niin edelleen.
Tämä oli sellainen mustien oma elokuva, jossa valkoiset olivat pääsääntöisesti lusikkavarkaissa käyviä harakoita ja Beach Boys-hahmoja. Laulut olivat ajoittain liian pitkiä ja välillä piti katsoa kelloa, että koska se ylinäytelty kirkuminen loppuu. Elokuva on hyvää viihdettä kaikesta huolimatta kotisohvalla tyttöystävän kanssa 32 tuuman televisiosta lauantai-iltana. Elokuvaevääksi suosittelen jauheliha-pekoni-ananas-jalapeno -pizzaa, mudcakea ja Coca Colaa.
Kenelle: Pariskunnille ja varmasti tyttöjenillan viihdykkeeksi
Miksi: Rakkautta, tuskaa ja iloa hyvän musiikin säestämänä
Motownterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Minun booty-shake on kaikkein muhkein! Tiedättehän sen, mister"
Elokuva alkaa kykykilpailusta, johon The Dreamettes-niminen kolmikko johtotähtenään Effie White (Jennifer Hudson), jolla sattuu olemaan upea ääni ja muutama ylimääräinen kilo. Kavereina on minun googlen kuvahaun yksi all time favourite, eli Beyoncé Knowles ja elokuvan nobody Anika Noni Rose, jolla on melkein suomalainen nimi. Jamie Foxxin esittämä autokauppias-manageri houkuttelee tytöt Eddie Murphyn esittämän paikallisen kuuluisuuden taustakuoroon ja siitä alkaa matka kohti tähtiä.
Juoni on tyypillinen ryysyistä rikkauksiin tarina, jossa on roistoja sekä sankareita. Se on myös kasvutarina, mutta ennen kaikkea musikaali. Laulujen sanat ovat hätäisenoloisia, vaikka en nyt tosin tiedä millaisia sanoituksia AARÄNBEE-biiseissä yleensä on. Melko naiiveja näköjään. Kuvaus on tasokasta ja ohjaus ei herätä vihaa, mutta ei myöskään kummempia ihailuja. Kaikki kimaltelee, kiiltää ja tukatkin on kivasti. Tyttöystäväni mietiskelikin, että kuinkakohan monta kertaa esimerkiksi Beyoncé vaihtoi peruukkiaan elokuvan aikana.
Varsinainen näyttely oli melko tönkköä, tosin Eddie Murphy yllätti positiivisesti. Hän näytteli roolinsa jopa niin hyvin, että oli elokuvan sympaattisin hahmo. Jamie Foxx veti riman alta ja Danny Glover oli oma itsensä. Ihmettelin hieman Effie Whitea näytelleen Jennifer Hudsonin Oscaria roolistaan, koska ei se nyt NIIN ihmeellinen suoritus ollut. Osasi vähän parkua samalla kuin lauloi ja niin edelleen.
Tämä oli sellainen mustien oma elokuva, jossa valkoiset olivat pääsääntöisesti lusikkavarkaissa käyviä harakoita ja Beach Boys-hahmoja. Laulut olivat ajoittain liian pitkiä ja välillä piti katsoa kelloa, että koska se ylinäytelty kirkuminen loppuu. Elokuva on hyvää viihdettä kaikesta huolimatta kotisohvalla tyttöystävän kanssa 32 tuuman televisiosta lauantai-iltana. Elokuvaevääksi suosittelen jauheliha-pekoni-ananas-jalapeno -pizzaa, mudcakea ja Coca Colaa.
Kenelle: Pariskunnille ja varmasti tyttöjenillan viihdykkeeksi
Miksi: Rakkautta, tuskaa ja iloa hyvän musiikin säestämänä
Motownterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Minun booty-shake on kaikkein muhkein! Tiedättehän sen, mister"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti