Mission Impossible - Ghost Protocol (2011)

Mission Impossible -elokuvasarja on päässyt neljänteen osaan ja ensimmäisestä on kulunut tämän elokuvan valmistumiseen viisitoista vuotta. Neljänteen elokuvaan mennessä numerojärjestyksestä on luovuttu ja nimetty elokuva komeasti Ghost Protocoliksi. Aikaisemmista elokuvista tuttuja hahmoja ei ole muita kuin kolmosesta Benji (Simon Pegg) ja muutaman lauseen moromoro-cameossa kaikissa edellisissä nähty Luther Stickell (Ving Rhames). Tämänkertaisen on ohjannut piirroselokuvia (Rottatouille, Ihmeperhe, Rautajätti) käskyttänyt Brad Bird ja käsikirjoittanut Josh Applebaum & André Nemec, jotka ovat tutumpia tv-sarjoista. Moni on siis ensimmäistä kertaa näytelmäelokuvan puolella.

Juonikuviossa Ethan Hunt (Tom Cruise) istuu pitkää kakkua venäläisessä vankilassa ja kuinka ollakkaan tiimi IMF:n agentteja vapauttaa hänet joukkosellien ikeestä. Todellinen tehtävä on soluttautua Kremliin varastamaan tiedostoja, jotka sisältävät tietoja henkilöstä nimeltä "Cobalt". Kaikki menee kuitenkin päin helvettiä, koko Kreml räjähtää ja erääksi Hendricks -nimiseksi ruotsalaiseksi älyköksi tunnistettu Cobalt pakenee paikalta mukanaan ydinaseen laukaisukoodit. IMF:n olemssaolo kielletään ja Ethan joutuu tiiminsä kanssa pakomatkalle mukanaan CIA:n analyytikko William Brandt (Jeremy Renner).

Elokuva on mahtava. Kuten elokuvia harrastava ystäväni sanoi:"Etenkin kun ei odota mitään". Yleensä kun ehdiään neljänteen osaan, unohdetaan uusiutua. Tällä kertaa tekijätiimin uudelleenkäynnistys on luonut uutta perspektiiviä saagaan. Visuaalisesti elokuva on upea, se on leikattu toimivaksi ja räjähdykset ovat mahtavia. Suurin onnistuminen on kuitenkin käsikirjoituspuolella, jossa on huomattu että vanhoista elokuvista tutut elementit (maskit, hilavitkuttimet, vempeleet) eivät ole välttämättömiä toimivalle Mission Impossible-elokuvalle. Maskia tekevä laite menee rikki, hanskat eivät toimi ja narut voivat jäädä lyhyeksi. Myös erityisen hauska oli Brandtin kysely Huntilta, että mistä hän tiesi, että heitä ampuneet roistot ampuvat houkutinta, eivätkä tajua sitä harhautukseksi. Huumoria on melkoisen paljon ja elokuva ei ole liian vakava. taustatarinat ovat toimivia ja koukut eivät ole liian monimutkaisia, sillä pääpaino on toiminnalla ja niin se kuuluu ollakin.

Pääpahiksena häärää ruotsalaisista Millennium -elokuvista tuttu Michael Nyqvist Kurt Hendricksinä ja hänen oikeana kätenään meidän oma Samuli Edelmann ruotsalaisena torpedona Wiströminä. Liki ainoa asia mikä minua jäi vaivaamaan oli pääpahiksen hahmottomuus. Hendricksin pahuus esitettiin kymmenen sekunnin pätkällä IMF:n videota ja loppuelokuvan hän vain osui paikalle tekemään pahojaan. Mielestäni pääpahiksen kuuluu äryttää sankaria henkilökohtaisella tasolla, mutta esimerkiksi Bond -elokuvista tuttu klassinen protaginisti-antagonisti -asetelma jäi uupumaan lähes kokonaan. En sano, että jokaisessa elokuvassa pitäisi kaapata sankarin sukulainen, mutta jonkinlainen henkilökohtainen kontakti pitäisi olla. Kyynisille tiedoksi, että vaikka Samulista ei näkynyt trailerista kuin ohimo, hän todellakin oli näkyvässä roolissa elokuvassa ja sai miltei enemmän ruutuaikaa kuin itse pääpahis. Muutama vuorosanakin ja hyvin hoidettu homma. Hyvä Samuli! Vielä kun saataisiin Max Von Sydowin kaltainen tähti,  kansallinen itsetuntomme saattaisi kohota ihan uusiin sfääreihin.

Kuten sanottua, elokuva oli aivan mahtava. Ei näillä elokuvilla pystejä voiteta, mutta vedetään salit täyteen. Kun nauraa, nauttii ja välillä vetää vatsanpohjasta, niin eipä kai siinä jää vastaväitteille sijaa. Pienet draamalliset asiat välillä raapivat, mutta kyllä tämä näinkin oli ihan viiden tähden viihdettä. TV-iltojen uusi kestosuosikki.

Mahdollisintehtäväterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"weeeeeeee!"