Seth Rogen on ollut minulle aina hyvin vastenmielistä katsottavaa, mutta päätin tämän katsoa lähinnä mielenkiintoisen aihealueen takia. Elokuvan on ohjannut Jonathan Levin, jonka cv:ssä on mainio Kaikki Rakastavat Mandy Lanea ja vähän kummallinen Wackness. Käsikirjoittajana hääri puolituntematon Will Reiser ja pääosissa aikaisemmin mainittu Seth Rogen ja Jospeh Gordon-Levitt.
Elokuvassa Joseph G-L on radiotoimittaja Adam ja Seth Rogen hänen paras ystävänsä Kyle. Adamilla on ollut pitkään selkäkipuja ja lääkärissä hänellä todetaan syöpä, jota kukaan ei oikein osaa lausua. Elokuva kuvaa Adamin taistelua syöpää vastaan ja sitä miten hänen ystävät, läheiset, perhe ja tyttöystävä toimivat hänen ympärillään, kun matkataan kohti epävarmaa loppua.
Elokuva on tyylilajiltaan draamallinen komedia, jossa paino on lähinnä draamalla. Mielestäni jopa sen komedian voisi jopa pudottaa pois, vaikka luvassa on lämminhenkistä naurua. Suurimmat onnistumiset elokuvassa on käsikirjoitus- ja ohjauspuolella, joka toimii niin täydellisesti yhteen, etten keksinyt juuri yhtään poikkinaista sanaa. Elokuva on kuvaukselliselta tyyliltään sellaista arkista indie-elokuvaa ja ohjauksesta huomaa, ettei sanoja ole laitettu näyttelijöiden suuhun, vaan he puhuvat omilla sanoillaan.
Näyttelijät ovat kaikenkaikkiaan todella hyvin valittu. Seth Rogen on koko uransa ajan pääasiassa ärsyttänyt minua kuilun partaalle (viimeksi katsottu Pineapple Express jäi melkein kesken), mutta tällä kertaa Sethin ärsyttäviä ominaisuuksia oli käytetty roolituksessa todella hyvin. Sethilläkin oli toki draamallisia tähtihetkiä. Pääosassa näyttelevä Joseph Gordon-Levitt on noussut pikkuhiljaa A-luokkaan isoilla tuotannoilla, mutta on rakentanut elokuvauraansa pienten filmien kautta ja on päässyt hyvin eroon roolistaan sarjassa Kolmas Kivi Auringosta. Mutta se, mikä rakentaa näistä filmeistä ne loistavat elokuvat, ovat sivuosat. Sottapytty psykiatri Katherine (Anna Kendrick), kemoterapian pilvipapat Alan ja Mitch (Phillip Baker Hall ja Matt Frewer) ja kruununa kakun päällä Anjelica Huston, joka näyttelee Adamin ylihuolehtivaista äitiä.
Elokuva teki minun myöhäisillassa kaiken, minkä hyvä elokuva vain voi tehdä; se sytytti koko tunneskaalan mikä minussa on. Tarina oli tietyllä tavalla koskettava, mutta kun näkökulma oli siinä, miten Adam käsittelee omaa mahdollista kuolemaansa, kun esimerkiksi koko työyhteisö on jo hyvästelemässä taudin alkuvaiheessa tai miten paras ystävä yrittää vongata naisilta vedoten kaverinsa syöpän. Äiti soittelee ja Isällä on alzheimer. Elokuva on saanut ehdokkuuksia ja palkintoja puolelta ja toiselta (mm. kaksi Golden Globe ehdokkuutta) ja on jokaisen saamansa pystin ja tunnustuksen arvoinen. Todella hyvä elokuva.
Loppuläheneeterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti