Truman Capote on ja oli yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista kirjailioista, jonka tunnetuimpia teoksia olivat Aamiainen Tiffanylla ja Kylmäverisesti, jonka tekoprosessiin tämänkertainen elokuva Capote perustuu. Elokuva jahtasi viittä pystiä, mutta sai yhden Philip Seymour Hoffmanin suorituksesta Capotena.
Elokuvan alussa seurapiirihai, kirjailija ja toimittaja Truman Capote (Philip Seymour Hoffman) lukee lehdestä nelihenkisen perheen murhasta ja lähtee kirjailijatoverinsa Harper Leen (Catherine Keener) kera kirjoittamaan artikkelia lehteä varten kaupunkiin. Materiaalia on kuitenkin niin paljon, että Capote päättää kirjoittaa aiheesta kirjan. Haastatellessaan murhaajia, Capote luo platonisen suhteen toiseen murhaajaan, Perry Smithiin (Clifton Collins Jr.)
Ohjaaja Bennet Miller on ennen Capotea ohjannut dokumenttielokuvan The Cruise ja ohjauksesta huomaakin dokumenttimaisen otteen. Tulossa on myös henkilödraama Moneyball, joten kyseessä taitaa olla tällainen genreohjaaja. Kohtaukset tuntuvat irrallisilta ja leikkauksen väliin jäävä tauko antaa kuvan pitkistä aikaväleistä kohtausten välillä ja onnistuneesti luodaan tunnelma siitä, että Turkua ei rakennettu päivässä, vaan useiden vuosien aikana. Toisaalta käsikirjoitukseen on pitänyt vuorosanoihin lisätä vuosia ja aikajanaa, jotta pidetään katsoja tietoisena tapahtumista. Värit ovat elokuvan sopivat, eli harmaat ja pyyhityt ja musiikki luo hieman film noir -tunnelmaa. Ajoittain tuli hieman mieleen Scorsesen tuorein Shutter Island.
Näyttelijäkaarti ei ole älyttömän nimekäs, mutta se on hyvinkin tasokas. Hoffman sai roolistaan ansaitusti Oscarin, koska onnistui olemaan homoseksuaali, mitä ei oikeasti ole ja lispasi koko elokuvan. Hoffman kuuluu lemppareihini, koska osaa näytellä loistavasti tunneskaaloja sisältäviä pitkiä kohtauksia. Capoteen tuntee myötätuntoa, vaikka tässäkin tapauksessa Capote oli itserakas kikkelinaama, joka surutta käytti kanssaihmisiään hyväkseen, kehuen samalla tietysti omaa ylivertaisuuttaan. Melkoinen arkkityypin Bukowskilainen kirjailija. Collins jää hieman Hoffmanin varjoon, mutta tekee silti vakuuttavaa roolityötä. Kohtaamisissa en tosin tuntenut samanlaista sähköä kuin mitä oli esimerkiksi lähetetyissä kirjeissä Capotelle. Muut roolit jäivät statikseiksi.
Elokuva oli hidastempoinen ja ei ole yleisöä vetävä tapahtumarikas henkilödraama täynnä twistejä. Se kertoo dokumenttimaisesti ja oletettavasti autenttisesti tapahtumista, joista syntyi Kylmäverisesti. Katsoin elokuvan yksin ilman Kreivitärtä ja epäilemättä armaani olisi painunut puolessa välissä peiton alle. Kreivi sen sijaan nautti elokuvasta täysin riennoin ja saattaa nyt ehkä jopa lukea tämän kirjallisuuden klassikon, koska Capote melkein tukahtui elokuvassa. Niin hyvä siitä tuli. Elokuva katsotaan tyhjässä elokuvateatterissa tai kotona myöhään illalla. Eväänä oli tällä kertaan nakkipiirakka kahdella nakilla.
Kenelle: Henkilödraaman parhaille kavereille
Miksi: Elokuvassa ei ajeta takaa ketään - vaikka Capote onkin siinä
Philipseymourhoffmanterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Elokuvan alussa seurapiirihai, kirjailija ja toimittaja Truman Capote (Philip Seymour Hoffman) lukee lehdestä nelihenkisen perheen murhasta ja lähtee kirjailijatoverinsa Harper Leen (Catherine Keener) kera kirjoittamaan artikkelia lehteä varten kaupunkiin. Materiaalia on kuitenkin niin paljon, että Capote päättää kirjoittaa aiheesta kirjan. Haastatellessaan murhaajia, Capote luo platonisen suhteen toiseen murhaajaan, Perry Smithiin (Clifton Collins Jr.)
Ohjaaja Bennet Miller on ennen Capotea ohjannut dokumenttielokuvan The Cruise ja ohjauksesta huomaakin dokumenttimaisen otteen. Tulossa on myös henkilödraama Moneyball, joten kyseessä taitaa olla tällainen genreohjaaja. Kohtaukset tuntuvat irrallisilta ja leikkauksen väliin jäävä tauko antaa kuvan pitkistä aikaväleistä kohtausten välillä ja onnistuneesti luodaan tunnelma siitä, että Turkua ei rakennettu päivässä, vaan useiden vuosien aikana. Toisaalta käsikirjoitukseen on pitänyt vuorosanoihin lisätä vuosia ja aikajanaa, jotta pidetään katsoja tietoisena tapahtumista. Värit ovat elokuvan sopivat, eli harmaat ja pyyhityt ja musiikki luo hieman film noir -tunnelmaa. Ajoittain tuli hieman mieleen Scorsesen tuorein Shutter Island.
Näyttelijäkaarti ei ole älyttömän nimekäs, mutta se on hyvinkin tasokas. Hoffman sai roolistaan ansaitusti Oscarin, koska onnistui olemaan homoseksuaali, mitä ei oikeasti ole ja lispasi koko elokuvan. Hoffman kuuluu lemppareihini, koska osaa näytellä loistavasti tunneskaaloja sisältäviä pitkiä kohtauksia. Capoteen tuntee myötätuntoa, vaikka tässäkin tapauksessa Capote oli itserakas kikkelinaama, joka surutta käytti kanssaihmisiään hyväkseen, kehuen samalla tietysti omaa ylivertaisuuttaan. Melkoinen arkkityypin Bukowskilainen kirjailija. Collins jää hieman Hoffmanin varjoon, mutta tekee silti vakuuttavaa roolityötä. Kohtaamisissa en tosin tuntenut samanlaista sähköä kuin mitä oli esimerkiksi lähetetyissä kirjeissä Capotelle. Muut roolit jäivät statikseiksi.
Elokuva oli hidastempoinen ja ei ole yleisöä vetävä tapahtumarikas henkilödraama täynnä twistejä. Se kertoo dokumenttimaisesti ja oletettavasti autenttisesti tapahtumista, joista syntyi Kylmäverisesti. Katsoin elokuvan yksin ilman Kreivitärtä ja epäilemättä armaani olisi painunut puolessa välissä peiton alle. Kreivi sen sijaan nautti elokuvasta täysin riennoin ja saattaa nyt ehkä jopa lukea tämän kirjallisuuden klassikon, koska Capote melkein tukahtui elokuvassa. Niin hyvä siitä tuli. Elokuva katsotaan tyhjässä elokuvateatterissa tai kotona myöhään illalla. Eväänä oli tällä kertaan nakkipiirakka kahdella nakilla.
Kenelle: Henkilödraaman parhaille kavereille
Miksi: Elokuvassa ei ajeta takaa ketään - vaikka Capote onkin siinä
Philipseymourhoffmanterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Tässä kuvassa heppini on alempana kuin sinun heppisi, rakas Perry Smith!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti