Thor

Supersankarielokuvat elävät ja voivat hyvin. The Avengers-elokuva kolkuttelee jo ovia ja on saanut edeltäjikseen joukon kehystarinoita, joista menestyneimpiä ovat Iron Man 1+2 ja Captain America. Tulevassa koontielokuvassa Samuel L. Jackson pääsee mahdollisesti jopa lopputekstejä edemmäs. Tai oikeastaan taaemmas. 2011 alkuvuodesta kuitenkin elokuvissa piipahti elokuva Thor, jossa esiteltiin pohjoisia tuulia puhaltava, vasaraa heiluttava viikinkitekele Thor.

Elokuvassa Thor (Chris Hemsworth) on nuorehko, kokematon Asgardin prinssi, joka halajaa isänsä Odinin seuraajaksi. Äkkipikaisuutensa ja holtittomuutensa vuoksi hän menettää tulevan kruununsa ja päätyy karkotettavaksi Asgardista maahan. Pahojaan taustalla juonittelee Thorin veli Loki ja mystinen örkkimörkkikansa Jotunheimin planeetalta.

Jos unohtaa elokuvan käsittämättömät epäloogisuudet ja luokattomat selitykset siitä, miksi meitä valovuosia edellä oleva avaruuskansa heiluttelee vasaraa ja sulkapäähinettä, on elokuva saanut Kenneth Branaghin kädessä vähän turhankin kepeän otteen. Elokuvaan on varmaan haettu Branaghin vankkaa kokemusta Shakespearesta, mutta elokuva on karikatyyria toisensa perään ja elokuvasta on katkottu joka ikinen henkinen kasvu kolmeenkymmeneen sekuntiin. Maahan saapuva Thor on kuin kopio hölmistyneestä Crocodile Dundeesta, joka ihmettelee rullaportaita Pohjois-Amerikassa. Ensin Thor ei ymmärrä käsitteitä lähimmäisenrakkaus ja peruskohteliaisuus, kun jo seuraavassa leikkauksessa keittelee ja tarjoilee iloisena kahvia maan matosille. Taistelukohtaukset, jossa muoviin pukeutuneet viikinkijumalat taistelevat tulta syöksevää jättivahtia vastaan on kuin jostain todella huonosta Power Rangers-jaksosta. Ai niin. Idea litteästä planeetasta on aivan paska. Jokainen vähääkään koulussa käynyt tietää, että painovoima muokkaa planeetan pyöreäksi.

Nimikkoroolissa porhaltava Chris Hemsworth suoriutuu roolistaan norjalaisena pellesotilaana ihan kunnioitettavasti, mutta en vieläkään käsitä, että minkälaisia likaisia kotipornovideoita tuottajat olivat löytäneet Oscar-voittajilta Sir Anthony Hopkinsilta ja Natalie Portmanilta, jotta olivat saaneet nämä mukaan, mutta siellä se Anthonykin telkkarissa kuolasi omalle muovipanssarilleen. Portmanista Branagh oli saanut piiskattua ihan vain keskitason työnäytteen.

Elokuva on vasemmalla kädellä sutaistu esiosa varsinaiselle Avengers-elokuvalle. Elokuvassa ei ole juurikaan pointtia ja sen juonelliset koukut ovat lähinnä lapsellisia. Rooleihin on saatu kusetettua isoja, arvostettuja nimiä jotka varmasti itkevät sisältä, kun joutuvat kehumaan elokuvaa promootiomielessä. Olen pitänyt tavasta, jolla moni uusi supersankarielokuva on saatu linkitettyä historiaan tai on luotu rinnakkainen todellisuus, jossa fysiikka ja/tai itse supersankarius on saatu jollain tapaa edes istutettu katsojan päähän realistiseksi ajatukseksi. Tässä tapauksessa selitykset lähinnä naurattivat. Mutta oliko se viihdyttävä? Oli se siinä mielessä, että parinkymmenen vuoden päästä tämä on melkoista Russ Meyer-campia. Siis samalla tavalla kuin Masters Of The Universe.

Muovihaarniskaterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

"Jos ette kässännyt, niin mä olen vähän niinku Kuningas Arthur, mut vasaran kans ja isommil haukkareil"