Hollywoodpatriotismini saa välillä jopa koomisia piirteitä, koska en usein suostu katsomaan ranskalaisia elokuvia ja yleensä vain siksi, etten pidä ranskalaisista. Paitsi ehkä Bordeauxlaisesta punaviinistä. Edellisillan Teeman illan elokuvan oli kuitenkin ohjannut saksalaisohjaaja Michael Haneke, joka tunnetaan rajoja rikkovasta ohjaustyylistään ja eriskummallisista tarinoistaan. Hollywoodissa hänkin kävi ohjaamassa uusintaversion omasta elokuvastaan, Funny Gamesista. Takaisin ei ole vielä menty.
Vuoden 2005 eurooppalainen elokuva Caché kertoo perheestä, johon kuuluu äiti Anne (Juliet Binoche), Georges (Daniel Auteuil) ja poika Pierrot (Lester Makedonsky). Perhe alkaa saada eriskummallisia videokasetteja, joissa kuvataan perheen pääministerin elämään liittyviä asioita. Siinä sivussa kaivellaan menneitä.
Elokuva on käsikirjoitettu, kuvattu ja ohjattu aivan loistavasti. Kohtaukset alkavat "liian" aikaisin ja ne loppuvat "liian myöhään". Sen sijaan, että katsoja haukottelisi, se rakentaa elokuvaan piinallisen tunnelman. Kamerat pysyttelevät suurimmaksi osaksi paikoillaan, joka antaa kuvan salakatselusta tai valvontakamerasta ja kuvattu jopa hieman kaukaa. Koska en vedä käteen jokaisen uuden aallon eurooppalaiselokuvan edessä, en tainnut tämänkään syvintä merkitystä lopulta tajuta. Ilmeisesti tietenkin Haneke kuvaa kautta rantain yhteiskunnan rappiota, tabuja ja rikkoo perinteisen perheyhteisön rajoja. No niinpä tietenkin, mutta ilman tätä keskivertopetterille salaisuudeksi jäävää piilomerkitystäkin elokuva on tehty todella taitavasti. Tässä kun kuitenkin asetun tavallisen kansan tasolle, olisin halunnut loppuratkaisun olevan selittävämpi. Edes hieman.
Näyttelijäkaarti on kaiketi Ranskan terävintä kärkeä, vaikka en tunnistanut nimeltä muita kuin Juliette Binochen. Elokuvan tasokkaimmat suoritukset nähtiin tarinan protagonistin ja antagonistin välillä. Tunnelmaa olisi voinut leikata moottorisahalla, sillä niin tiheä se oli. Mieleen jäi lisäksi Walid Afkirin esittämä liki psykopaatin näköinen poika.
Ymmärrän sen faktan, että elokuvasta pitää minun lisäkseni koko maailman kriitikkoraati ja elokuvia harrastava sankka joukko. Sen sijaan voisin kuvitella, että se elokuvia kuluttava popparikeskivertopetteri ei näe tässä elokuvassa mitään erikoista ja laittaa sen mielellään siihen hyljittyyn kategoriaan "Rakkautta & Anarkiaa", joka itsessään on monelle syy olla katsomatta elokuvaa. Elokuvaevääksi lajitelkaa lautaselle valko- ja sinihomejuustoa ja Haneken kunniaksi siivu bratwurstia. Fuusion täydentäjäksi ranskalaista olutta, Jenlain Blondea. Parhaimmillaan elokuva on Teemalta.
Kenelle: Niille, jotka haluavat laajentaa valkokangasrepertuaariaan Eurooppaan.
Miksi: Ranskalaisen elokuvan tekee siedettäväksi saksalainen.
Vuoden 2005 eurooppalainen elokuva Caché kertoo perheestä, johon kuuluu äiti Anne (Juliet Binoche), Georges (Daniel Auteuil) ja poika Pierrot (Lester Makedonsky). Perhe alkaa saada eriskummallisia videokasetteja, joissa kuvataan perheen pääministerin elämään liittyviä asioita. Siinä sivussa kaivellaan menneitä.
Elokuva on käsikirjoitettu, kuvattu ja ohjattu aivan loistavasti. Kohtaukset alkavat "liian" aikaisin ja ne loppuvat "liian myöhään". Sen sijaan, että katsoja haukottelisi, se rakentaa elokuvaan piinallisen tunnelman. Kamerat pysyttelevät suurimmaksi osaksi paikoillaan, joka antaa kuvan salakatselusta tai valvontakamerasta ja kuvattu jopa hieman kaukaa. Koska en vedä käteen jokaisen uuden aallon eurooppalaiselokuvan edessä, en tainnut tämänkään syvintä merkitystä lopulta tajuta. Ilmeisesti tietenkin Haneke kuvaa kautta rantain yhteiskunnan rappiota, tabuja ja rikkoo perinteisen perheyhteisön rajoja. No niinpä tietenkin, mutta ilman tätä keskivertopetterille salaisuudeksi jäävää piilomerkitystäkin elokuva on tehty todella taitavasti. Tässä kun kuitenkin asetun tavallisen kansan tasolle, olisin halunnut loppuratkaisun olevan selittävämpi. Edes hieman.
Näyttelijäkaarti on kaiketi Ranskan terävintä kärkeä, vaikka en tunnistanut nimeltä muita kuin Juliette Binochen. Elokuvan tasokkaimmat suoritukset nähtiin tarinan protagonistin ja antagonistin välillä. Tunnelmaa olisi voinut leikata moottorisahalla, sillä niin tiheä se oli. Mieleen jäi lisäksi Walid Afkirin esittämä liki psykopaatin näköinen poika.
Ymmärrän sen faktan, että elokuvasta pitää minun lisäkseni koko maailman kriitikkoraati ja elokuvia harrastava sankka joukko. Sen sijaan voisin kuvitella, että se elokuvia kuluttava popparikeskivertopetteri ei näe tässä elokuvassa mitään erikoista ja laittaa sen mielellään siihen hyljittyyn kategoriaan "Rakkautta & Anarkiaa", joka itsessään on monelle syy olla katsomatta elokuvaa. Elokuvaevääksi lajitelkaa lautaselle valko- ja sinihomejuustoa ja Haneken kunniaksi siivu bratwurstia. Fuusion täydentäjäksi ranskalaista olutta, Jenlain Blondea. Parhaimmillaan elokuva on Teemalta.
Kenelle: Niille, jotka haluavat laajentaa valkokangasrepertuaariaan Eurooppaan.
Miksi: Ranskalaisen elokuvan tekee siedettäväksi saksalainen.
Sinihomejuustoterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Haloo, saisinko puhelimeen Komisario Palmun? Täällä on tapahtunut MYSTEERI"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti