Monty Pythonina uransa aloittanut Terry Gilliam on taituri erityisesti fantasian maailmassa, jossa tehdään ero mielikuvituksen ja rosoisen todellisuuden välille. The Imaginarium of Doctor Parnassus on omintakeinen lisä Gilliamin ansioluetteloon ja samalla myös hatunnosto edesmenneelle Heath Ledgerille.
Tohtori Parnassus (Christopher Plummer) parantaa ihmisen sielua tarjoamalla heille matkaa omaan sieluunsa imaginariumin kautta, jossa he joutuvat tekemään valinnan onnellisuuden ja houkutuksien välillä. Apunaan hänellä on tyttärensä Valentina (Lily Cole), tämän ihailija Anton(Andrew Garfield) ja lyhytkasvuinen Percy (Verne Troyer). Parnassus on kuitenkin lyönyt pitkän elämänsä aikana vetoa Paholaisen, eli tuttavallisemmin Nickin (Tom Waits) kanssa ja tällä kertaa Paholainen on viemässä Parnassuksen tyttären, Valentinan. Paholainen tarjoaa kuitenkin uutta vedonlyöntiä ja apuun saadaan vielä hirttoköydestä pelastettu Tony (Heath Ledger).
Käsikirjoitus on omintakeinen tarina hyvästä, pahasta, valinnoista ja uhrauksista, jotka ovat sijoitettu boheemiin teatterikulkueeseen. Gilliamin kanssa elokuvan on käsikirjoittanut Charles McKeown. Pidin hahmoista paljon ja heihin tutustui hyvin kahden tunnin keston aikana. Elokuvalla on independent-elokuvaksi ollut melkoisen suuri budjetti, vaikka Ledgerin korvanneet Jude Law, Colin Farrel ja Johnny Depp eivät rooleistaan mitään ottaneetkaan. Gilliamin fantasiamaailma on taasen kolmiuloitteinen versio kaksiulotteisella pohjalla Monty Pythonin käsittämättömistä animaatioista ja se toimiikin väreineen melko hyvin. Todellinen maailma on likainen ja rosoinen, fantasiamaailma värikäs ja puhdas, joten kontrasti on selkeä. En tiedä, miksi Antonin ja Valentinan nimet ovat venäläiset, mutta varmasti tässä on jotain yhtymäkohtaa venäläiseen teatteriin. Kuka tietää, en minä ainakaan.
Näyttelytyöstä erityismaininta menee Tom Waitsille, joka esitti paholaista kuin itseään (ehkä näin onkin), eikä muutkaan huonoja olleet. Heath Ledgerin kuoleman jättämät aukot täytettiin sijaisnäyttelijöillä, joiden mukanaolo on kyllä selitettävissä, mutta ilmeisesti olen niin sivistymätön, etten tajua miksi vain Tonyn ulkonäkö muuttui. Olen kuullut ällistyttäviä kehuja Ledgerin roolisuorituksesta, mutta aika peruskauraa se oli, Tonya esitti parhaiten Colin Farrel. Sääli, että elokuvan ratkaisukohdan esitti juuri Farrel eikä Ledger.
Elokuva on malliltaan pienen yleisön indie-elokuva, jolla on kolmen Mannerheim-elokuvan budjetti. Parhaimmillaan kuva on Dominossa, ehkä Kinopalatsin kutossalissa yksin tai kotisohvalla isosta ruudusta. Evääksi suosittelen tölkkipunaviiniä ja juustolajitelmaa.
Kenelle: Jos mielestäsi kaikki erikoinen ja itsenäinen on hämmästyttävää taidetta
Miksi: Aina on raitapaita, jonka voi pukea päälle
Enchantéterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Tohtori Parnassus (Christopher Plummer) parantaa ihmisen sielua tarjoamalla heille matkaa omaan sieluunsa imaginariumin kautta, jossa he joutuvat tekemään valinnan onnellisuuden ja houkutuksien välillä. Apunaan hänellä on tyttärensä Valentina (Lily Cole), tämän ihailija Anton(Andrew Garfield) ja lyhytkasvuinen Percy (Verne Troyer). Parnassus on kuitenkin lyönyt pitkän elämänsä aikana vetoa Paholaisen, eli tuttavallisemmin Nickin (Tom Waits) kanssa ja tällä kertaa Paholainen on viemässä Parnassuksen tyttären, Valentinan. Paholainen tarjoaa kuitenkin uutta vedonlyöntiä ja apuun saadaan vielä hirttoköydestä pelastettu Tony (Heath Ledger).
Käsikirjoitus on omintakeinen tarina hyvästä, pahasta, valinnoista ja uhrauksista, jotka ovat sijoitettu boheemiin teatterikulkueeseen. Gilliamin kanssa elokuvan on käsikirjoittanut Charles McKeown. Pidin hahmoista paljon ja heihin tutustui hyvin kahden tunnin keston aikana. Elokuvalla on independent-elokuvaksi ollut melkoisen suuri budjetti, vaikka Ledgerin korvanneet Jude Law, Colin Farrel ja Johnny Depp eivät rooleistaan mitään ottaneetkaan. Gilliamin fantasiamaailma on taasen kolmiuloitteinen versio kaksiulotteisella pohjalla Monty Pythonin käsittämättömistä animaatioista ja se toimiikin väreineen melko hyvin. Todellinen maailma on likainen ja rosoinen, fantasiamaailma värikäs ja puhdas, joten kontrasti on selkeä. En tiedä, miksi Antonin ja Valentinan nimet ovat venäläiset, mutta varmasti tässä on jotain yhtymäkohtaa venäläiseen teatteriin. Kuka tietää, en minä ainakaan.
Näyttelytyöstä erityismaininta menee Tom Waitsille, joka esitti paholaista kuin itseään (ehkä näin onkin), eikä muutkaan huonoja olleet. Heath Ledgerin kuoleman jättämät aukot täytettiin sijaisnäyttelijöillä, joiden mukanaolo on kyllä selitettävissä, mutta ilmeisesti olen niin sivistymätön, etten tajua miksi vain Tonyn ulkonäkö muuttui. Olen kuullut ällistyttäviä kehuja Ledgerin roolisuorituksesta, mutta aika peruskauraa se oli, Tonya esitti parhaiten Colin Farrel. Sääli, että elokuvan ratkaisukohdan esitti juuri Farrel eikä Ledger.
Elokuva on malliltaan pienen yleisön indie-elokuva, jolla on kolmen Mannerheim-elokuvan budjetti. Parhaimmillaan kuva on Dominossa, ehkä Kinopalatsin kutossalissa yksin tai kotisohvalla isosta ruudusta. Evääksi suosittelen tölkkipunaviiniä ja juustolajitelmaa.
Kenelle: Jos mielestäsi kaikki erikoinen ja itsenäinen on hämmästyttävää taidetta
Miksi: Aina on raitapaita, jonka voi pukea päälle
Enchantéterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Kaikilla miehillä, joilla on visio, on myös punainen läikkä päässään"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti