Aika-ajoin Hollwoodin vanha kaarti tekee-leffan, jossa yritetään todistaa, että täällä me ollaan ja mahdutaan ehkä samaan elokuvaankin. Näitä elokuvia ovat olleet muun muassa Space Cowboys, Bandits ja Wild Hogs. Elokuvat ovat yleensä sellaisia perjantai-illan OK-viihdettä, joita katsoon tasan sen yhden kerran. Tällä kertaa ryppynaamat kokosi yhteen Robert Schwentke, jonka elokuvan Aikamatkustajan Vaimo olen täälläkin haukkunut. Elokuvan Red ryppynaamat ovat tällä kertaa Bruce Willis, Morgan Freeman, John Malkovich, Brian Cox ja ikihottis Helen Mirren. Pikkuosaan on saatu myös velmuilmeinen Ernest Borgnine.
CIA:n tappajan duunista eläköitynyt Frank Moses (Willis) asuu lähiöunelmassa ja soittelee eläkefirmaansa vain, jotta saisi puhua Sarahin (Mary-Louise Parker) kanssa niitä ja vähän näitä. Frankin ei kuitenkaan suoda olevan eläkkeellä, vaan yritetään suolata viimeisen kerran kuitenkaan siinä ihan onnistumatta. Frank kerää vanhan tiiminsä kokoon ja ottaa mukaan aiemmin mainitun sivullisenkin.
Elokuvasta on yritetty tehdä hieman veijarimainen musiikin ja ohjauksen suhteen. Paikkoihin viitataan siirtymällä postikortin kautta, joka tuntui oudolta ja musiikkikaan ei oikein osunut. Viimeksi haukuin, että Schwentke oli yrittänyt tehdä Benjamin Buttonia, nyt hän oli yrittänyt tehdä Ocean's elevenia. Elokuva alkaa vauhdikkaasti, mutta parhaat toiminnat poltetaan loppuun ennen kuin puoli tuntia on kilahtanut kelloon. Loppua kohden alkaa tulla jo sellainen hohhoijaa-olo ja loppuratkaisun olisi voinut jättää vaikka kuvaamatta. Oli se tämänkaltaiseen elokuvaan hieman mielikuvitukseton ja tylsä.
Bruce Willis on hauskimmillaan, kun hän yrittää näytellä leppoisan miellyttävää tappajaa. Vitsitkin osuvat ja tarvittaessa pystytään antamaan kovanaamailmettä. Elokuvan paras on kuitenkin John Malkovich hieman kaffella olevana psykopaattina. Morgan Freeman tuntui Helen Mirrenin ohella hieman ylimääräisiltä ja taustatarinat on ympätty käsikirjoitukseen hieman hätäisesti. Karl Urbanin esittämä CIA:n mies on 0onnistunut ja jopa hieman uskottavakin. Elokuva on hyvä esimerkki siitä, että miksi Richard Dreyfussin ei pitäisi näytellä.
Elokuva on pyhä keskinkertaisuus, jonka katsoo kerran. Filmissä on hieman yritystä, mutta valitettavasti nämä elokuvat onnistuvat parhaiten kun ei vedetä kohdalle tai jopa hieman vasemmalla kädellä. Elokuvaan ei kannata tuhlata muutamaa euroa, vaan mielellään odottaa television ensi-iltaa, jolloin sen voi katsoa vaikkapa perheen kesken. Silakkamarkkinoilta ostettu Bombay Mix-pähkinäpussi toimii tämän kanssa mainiosti. Tekisi mieli sanoa vielä, että jättäkää väliin. Mutta kun haluatte kuitenkin mennä katsomaan, niin sanon että:"Mitä minä sanoin?"
Kenelle: Yhteiseen isä-poika -iltaan.
Miksi: Tunteelliset kohtaukset ovat naisille hieman liian yksinkertaisia.
KGBterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
CIA:n tappajan duunista eläköitynyt Frank Moses (Willis) asuu lähiöunelmassa ja soittelee eläkefirmaansa vain, jotta saisi puhua Sarahin (Mary-Louise Parker) kanssa niitä ja vähän näitä. Frankin ei kuitenkaan suoda olevan eläkkeellä, vaan yritetään suolata viimeisen kerran kuitenkaan siinä ihan onnistumatta. Frank kerää vanhan tiiminsä kokoon ja ottaa mukaan aiemmin mainitun sivullisenkin.
Elokuvasta on yritetty tehdä hieman veijarimainen musiikin ja ohjauksen suhteen. Paikkoihin viitataan siirtymällä postikortin kautta, joka tuntui oudolta ja musiikkikaan ei oikein osunut. Viimeksi haukuin, että Schwentke oli yrittänyt tehdä Benjamin Buttonia, nyt hän oli yrittänyt tehdä Ocean's elevenia. Elokuva alkaa vauhdikkaasti, mutta parhaat toiminnat poltetaan loppuun ennen kuin puoli tuntia on kilahtanut kelloon. Loppua kohden alkaa tulla jo sellainen hohhoijaa-olo ja loppuratkaisun olisi voinut jättää vaikka kuvaamatta. Oli se tämänkaltaiseen elokuvaan hieman mielikuvitukseton ja tylsä.
Bruce Willis on hauskimmillaan, kun hän yrittää näytellä leppoisan miellyttävää tappajaa. Vitsitkin osuvat ja tarvittaessa pystytään antamaan kovanaamailmettä. Elokuvan paras on kuitenkin John Malkovich hieman kaffella olevana psykopaattina. Morgan Freeman tuntui Helen Mirrenin ohella hieman ylimääräisiltä ja taustatarinat on ympätty käsikirjoitukseen hieman hätäisesti. Karl Urbanin esittämä CIA:n mies on 0onnistunut ja jopa hieman uskottavakin. Elokuva on hyvä esimerkki siitä, että miksi Richard Dreyfussin ei pitäisi näytellä.
Elokuva on pyhä keskinkertaisuus, jonka katsoo kerran. Filmissä on hieman yritystä, mutta valitettavasti nämä elokuvat onnistuvat parhaiten kun ei vedetä kohdalle tai jopa hieman vasemmalla kädellä. Elokuvaan ei kannata tuhlata muutamaa euroa, vaan mielellään odottaa television ensi-iltaa, jolloin sen voi katsoa vaikkapa perheen kesken. Silakkamarkkinoilta ostettu Bombay Mix-pähkinäpussi toimii tämän kanssa mainiosti. Tekisi mieli sanoa vielä, että jättäkää väliin. Mutta kun haluatte kuitenkin mennä katsomaan, niin sanon että:"Mitä minä sanoin?"
Kenelle: Yhteiseen isä-poika -iltaan.
Miksi: Tunteelliset kohtaukset ovat naisille hieman liian yksinkertaisia.
KGBterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Herra Willisin tyyliesikuva on Fester Addams
Menen katsomaan, jos sattuu olemaan ilmaislippuja. Maksaa tästä tuskin jaksan. Jaa miksi menen katsomaan? John Malkovichin takia.
VastaaPoistaValitettavasti joudun omat piljettini maksamaan, joten rahanhaaskaus kyrsii lähes aina. Noh, huomenna mahdollisesti Social Network. Sen ei pitäisi olla millään tavalla rahanhaaskausta.
VastaaPoista