Lentokoneen elokuvavalinnat ovat lippulaivakoneissa mittavat, mutta tekstityksen ja diskantin puutteessa omalla tavallaan rajalliset. Suurimman osan muista elokuvista nähneenä valitsin eeppiset mittapuut täyttävän romanttisen draaman Aikamatkustajan Vaimo.
Robert Schwentken uutukainen kertoo jostain syystä aikamatkustavasta Henry DeTamblesta (Eric Bana), joka kaikkien aikajatkumoiden vastaisesti tapaa tulevan vaimonsa, tosin itse hän ei sitä tiedä, mutta vaimo (ah-mä-haluan-sua Rachel McAdams) tietää, koska tulevaisuuden Henry on kertonut siitä. Henry siis matkaa ajassa perhosvaikutusmaisen yllättäen yrittäen samalla tyydyttää vaimoaan laukeamalla ennen kuin katoaa.
Käsikirjoituksessa on kyllä potentiaalia, mutta täysin selitämättömän ilmiön selittäminen olisi pitänyt jättää selittämättä, koska siihen ei järjellistä selitystä tule löytymään. Viittaukset epilepsiaan vihjaavat, että alkuperäisen novellin kirjoittajalla on sellainen ollut ja "aikamatkustaminen" on helpottanut asian käsittelyä. Henkilökohtainen tarina, joka ei oikein nyt päässyt oikeuksiinsa valkokankaalla. Ohjaus on yrittänyt jäljitellä Benjamin Buttonin uskomatonta elämää, mutta täysin siinä epäonnistuen. Rytmitys on pielessä ja elokuvassa on selittämisen makua.
Näyttelytyö on takuuvarmaa ja olenkin aina kummastakin päähenkilöstä pitänyt. Rachel McAdams on kenelle tahansa miehelle hyvä tekosyy katsoa elokuva tyttöystävän kanssa. Kun keskiössä on kahden ihmisen tarina, sivuosista ei tulla palkintoja jakamaan, sillä niin statisteiksi he jäävät.
Elokuvasta ei jäänyt oikein mitään käteen ja tulee unohtumaan videovuokraamon syövereihin pitkäksi aikaa, sillä mitään mieleenpainuvaa elokuva ei antanut. Suosittelen elokuvaa pariskunnille maanantai-illaksi. Pussillinen mikropoppareita ja lämmin kainalo. Kyllä se plikka viimeistään lopussa tirauttaa kyyneleen, jos on cosmopolitan-tyyppiä.
Kenelle: Pariskunnille
Miksi: Toinen voi nauttia Eric Banasta ja toinen Rachel McAdamsista
Huomenterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Jos sujautan äkkiä, niin ehkä tulen ajoissa?"
Robert Schwentken uutukainen kertoo jostain syystä aikamatkustavasta Henry DeTamblesta (Eric Bana), joka kaikkien aikajatkumoiden vastaisesti tapaa tulevan vaimonsa, tosin itse hän ei sitä tiedä, mutta vaimo (ah-mä-haluan-sua Rachel McAdams) tietää, koska tulevaisuuden Henry on kertonut siitä. Henry siis matkaa ajassa perhosvaikutusmaisen yllättäen yrittäen samalla tyydyttää vaimoaan laukeamalla ennen kuin katoaa.
Käsikirjoituksessa on kyllä potentiaalia, mutta täysin selitämättömän ilmiön selittäminen olisi pitänyt jättää selittämättä, koska siihen ei järjellistä selitystä tule löytymään. Viittaukset epilepsiaan vihjaavat, että alkuperäisen novellin kirjoittajalla on sellainen ollut ja "aikamatkustaminen" on helpottanut asian käsittelyä. Henkilökohtainen tarina, joka ei oikein nyt päässyt oikeuksiinsa valkokankaalla. Ohjaus on yrittänyt jäljitellä Benjamin Buttonin uskomatonta elämää, mutta täysin siinä epäonnistuen. Rytmitys on pielessä ja elokuvassa on selittämisen makua.
Näyttelytyö on takuuvarmaa ja olenkin aina kummastakin päähenkilöstä pitänyt. Rachel McAdams on kenelle tahansa miehelle hyvä tekosyy katsoa elokuva tyttöystävän kanssa. Kun keskiössä on kahden ihmisen tarina, sivuosista ei tulla palkintoja jakamaan, sillä niin statisteiksi he jäävät.
Elokuvasta ei jäänyt oikein mitään käteen ja tulee unohtumaan videovuokraamon syövereihin pitkäksi aikaa, sillä mitään mieleenpainuvaa elokuva ei antanut. Suosittelen elokuvaa pariskunnille maanantai-illaksi. Pussillinen mikropoppareita ja lämmin kainalo. Kyllä se plikka viimeistään lopussa tirauttaa kyyneleen, jos on cosmopolitan-tyyppiä.
Kenelle: Pariskunnille
Miksi: Toinen voi nauttia Eric Banasta ja toinen Rachel McAdamsista
Huomenterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"Jos sujautan äkkiä, niin ehkä tulen ajoissa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti