Pineapple Express (2008)

Pilvessä on kiva olla. Pilvessä on hyvä olla. Yhdysvaltalainen elokuvakulttuuri on parinkymmenen vuoden aikana laskenut maailmalle tyylilajin nimeltä pilvenpolttelukomedia. Näyttelijöiden lisäksi pääosassa on marihuana ja juonena sen ympärille koottu sekoilu. Yleensä sekoilijoita on kaksi ja mukaan on sotkettu kirkasjärkisiä tavallisia kansalaisia. Pineapple Express ei ole tässä tapauksessa juurikaan poikkeus.

Dale (Seth Rogen) on pössyttelijä ja haastemies. Saul (James Franco)on pössyttelijä ja diileri. Dalen diileri. Dale on jakamassa haastetta ja paikalle tultuaan todistaa murhan, jossa on poliisi mukana. Erikoislaatuisen pilven yhteentuoma kaksikko alkaa selvittämään tietä ulos palatakseen haasteisiin ja pössyttelyyn. Ihmisiä vahingoittuu matkalla, mutta mikäs sen mukavampaa kuin se itse matka.

Elokuvan käsikirjoittaneen Seth Rogenin taustat pyörivät stand upissa ja elokuvan jälkeen ilmestynyt draamallisempi komedia Funny People (2009) olikin hyvin onnistunut elokuva. Tässä elokuvassa Rogen ei oikein onnistunut. Vitsit ovat pääsääntöisesti typeriä itsestäänselvyyksiä, jotka pyörivät pössyttelyn tuoman jumiutumisen ympärillä. Elokuvan hauskimmat osuudet tarjoavat pahiskaksikko Matheson ja Budlovsky (Craig Robinson ja Kevin Corrigan), jotka ovat kulkeneet pitkän tien pahiksina. Muuten henkilöihin keskittynyt käsikirjoitus tarjoaa vain muutaman hörähdyksen, vaikka tämänkaltaisissa elokuvassia nimenomaan dialogin pitäisi olla tehokasta. Ohjaajana toiminut David Gordon Green tarjoaa perustyötä ja muuta ei ilmeisesti odotettukaan.

Kaartista ainoat oikeat näyttelijät olivat James Franco Dalen roolissa ja Gary Cole Ted Jonesin roolissa. Franco oli tullut pelleilemään ja Cole tekemään rutiiniaan. Muut eivät juurikaan näytelleet, vaan esittivät itseään.

Elokuvan kategoria on toiminnallinen komedia ja siinä se onnistuu olemaan komediallinen lähinnä vain toiminnallisissa osuuksissa, joissa on Matheson ja Budlovksy mukana. Elokuva alkoi kyllästyttämään vartin jälkeen ja ilman tätä blogia tuskin olisin katsonut loppuun asti. Kyseinen komedian laji ei vieläkään ollut minun makuuni, vaikka yritin tosissani olla avoimin mielin. Ehkä vain olen enemmän törmäilykomediamiehiä. Chevy Chase ja Dan Akroyd voisivat tehdä uuden osan Mitäs me vakoojiin (1985). Siitä minä pitäisin.

kannabisterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

"Katsotaanko tyttökultia ja kosketellaan itseämme?"

Elokuvakaupunki Turku

Kuka muistaa Erik Faustmanin ohjaaman Vieraan sataman vuodelta 1948? Ei kovinkaan moni, mutta elokuva on Turussa kuvattu ruotsalaisklassikko ja elokuva esitteli Turun puolalaisena satamakaupunkina. Vasta vuonna 2000 ilmestynyt Aku Louhimiehen nuoren aikuisen ahdistusta ja silmitöntä paneskelua kuvannut Levottomat jäi kansan mieleen nimenomaan turkulaisena elokuvana. Kaupunki esittäytyi kauniiden naisten ja upeiden kesämaisemien pääkaupunkina, jossa Petteri Summanen onnistui ihan mukavasti jäljittelemään nykypäivän Turun murretta. Sivuosissa pyöri paikallista teatteriverta, kuten Valtteri Roiha ja nyttemmin Linnateatterin johtajana tunnettu Mikko Kouki.

Levottomien kanssa samaan aikaan kuvattiin eeppistä ja kunnianhimoista Hovimäki-sarjaa Ylelle, jossa Turku esitti kuvitteellista pitäjää Varsinais-Suomessa. Sarjan kuvaaminen päättyi 2003 ja sen jälkeen uutta kuvaa tulikin nopeasti, sillä Aleksi Mäkelän komennossa Solar Films alkoi kuvata Vares-elokuvaa Reijo Mäen kirjojen pohjalta. Aleksi Mäkelän Vares yritti olla sekoitus film noiria, Tarantinoa ja vähän perisuomalaista ronskin huumorin elokuvaakin, mutta onnistuen melko huonosti. Elokuva oli kuitenkin pieni menestys ja poiki muutaman vuoden päästä jatko-osan V2 - Jäätynyt enkeli, jossa seikkailtiin lähinnä Porissa. Elokuvasta jäi mieleen muutama lentävä lause.

2006 Aku Louhimies palasi Turkuun kuvaamaan Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittamaa pappisekoilua Riisuttu Mies, joka erinäisten kiistojen siivittämänä saatiin hetkeksi elokuviin. Elokuva ei saanut huomiota elokuvallisten ansioiden vuoksi, vaan pysytteli otsikoissa lähinnä Hännisen ja tuotantoyhtiön kiistojen takia. Elokuvan ehti kuitenkin nähdä teattereissa hieman vajaa 80 000 ihmistä, jonka jälkeen elokuva meni esityskieltoon. Nyttemmin elokuvaa saa näyttää kiekolta tai televisiolähetyksenä. Monen kriitikon mielestä elokuva olisi saanut jäädäkin esityskieltoon, mutta kuvissa kotikaupunkini esittäytyi kauniina kirkkokaupunkina. Louhimies teki vielä yhden paluun Turkuun kuvaamaan sisällissodan vaiheita Leena Landerin kirjaan pohjaavassa Käskyssä, joka ilmaantui kankaille 2008. Elokuvaa kuvattiin Brinkhallin kartanon maisemissa ja oli tunnelmaltaan melko synkkä.

Alkoi kuulua huhuja, että Solar Films aikoo panostaa toden teolla Vares-tuotteeseen. Juha Veijonen sai väistyä yksityisetsivän pallilta ja tilalle palkattiin kansainvälistä arvostustakin saanut ja kannuksensa Il Capitanossa ansainnut Antti Reini. Elokuvia kuvattiin kokonaiset kuusi kappaletta lyhyen ajan sisään ja ohjaajia oli kaksi. Elokuvista kaksi ohjasi ruotsalaisdekkareihin erikoistunut Anders Engström ja loput neljä elokuvataiteen entinen professori Lauri Törhönen. Engström oli harkittu sijoitus ja sillä haettiin Varekselle vipuvoimaa ulkomaille Wallander-tyyliin. Elokuvia kuvattiin näkyvästi Turussa ja moni tuttu pääsi kameran eteen ja myös allekirjoittaneella on pieni rooli Huhtikuun tytöt-elokuvassa. Kantaväestöä tosin kismitti lähinnä se, että kuvassa näkyneet paikat eivät vastanneet todellisuutta.

Viime kesänä kotikaupunkini sai kestittää ehtaa Hollywood-verta, kun Kalifornian B-sarjalainen, Lostista parhaiten tunnettu Emilie De Ravin kuvasi suomalaista indie-tason elokuvaa Hulluna Saraan Turussa. Elokuvan puikoissa on lyhytelokuvilla vakuuttanut Samuli Valkama. Muissa rooleissa ovat Ville Virtanen ja Jussi Nikkilä. Elokuva on myös Länsi-Suomen elokuvakomission kovan työn tulos. Komission työstä kertoo se, että 2009-2011 Turussa kuvattiin kahtakymmentä erilaista produktiota, mukaan lukien suuren suosion saanut dokumenttielokuva Taistelu Turusta.

Turun maine elokuvakaupunkina lepää pitkälti Länsi-Suomen elokuvakomission harteilla, joka tarjoaa konsultointi- ja rekryapua tuotantoyhtiöille. Turun kaupunki avusti kuutta Vares-elokuvaa rahallisesti ja tarjoamalla Pernon koulun tilat tuotantoyhtiön käyttöön veloituksetta. Juuri avustaminen ja tukeminen on tärkeää, jotta kuvaukset saadaan useammin tänne. Sitä en tiedä, aiotaanko Pernon koulun tiloja jatkossa käyttää studiona, mutta tila olisi tervetullut sillä veturipuistoon kaavailtua tilaa kutsutaan nykyisin Logomoksi. Edellisvuonna kuvatut elokuvat ovat tuoneet kaupungille riihikuivaa rahaa kaksi miljoonaa euroa, joten huonosta sijoituksesta ei ole kyse, etenkin kun suurin tulo on se näkyvyys. Tänäkin vuonna on kuvattu jo kahdeksaa erilaista produktiota ja tulokset näkyvät ensi vuonna.

määoleterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

Facebook-sivusto

Tein blogille sivuston Facebookiin. Noin kahden tunnin hien ja tuskan siivittämän taistelun jälkeen en onnistunut saamaan oikeaan sivupalkkiin nappia "Like us on Facebook", joten kerron asiasta tässä. Alhaalla on linkki sivustoon, jonka kautta linkitän uusimmat tekstini, elokuva-aiheiset uutiset ja kerron mielipiteitä.

Kurjenmäen Elokuvateatteri - Facebook

Johnny English Reborn

Johnny English perustuu televisiomainoksissa pyörineeseen Rowan Atkinsonin esittämään agentintekeleeseen. Mainoksista tuli elokuva vuonna 2003, joka pääsääntöisesti lytättiin arvioinneissa, mutta kansa tykkäsi ja oli pienimuotoinen hitti ympäri maailmaa. Jatko-osaa saatiin odotella melko pitkään ja tänä vuonna sitten fanien odotus palkittiin ja elokuviin tuli Johnny English - Reborn.

Johnny on muuttanut kaukoitään pieleen menneen operaation jälkeen opettelemaan kung-fun jaloa taitoa ja henkistä kasvua. Kasvu jää kuitenkin kesken, koska Kiinan pääministeri aiotaan salamurhata ja murhajuonen avaamiseen tarvitaan Johnnya ja hänen poikkeuksellisia kykyjään.

Elokuva noudattelee perinteistä Bond-juonta. On kansainvälistä rikollisuutta, on paha järjestö ja on mielenkiintoisia vempeleitä. Itse juoni on vakavasti otettava ja huumoriaspekti tuleekin Englishin hulvattomasta hahmosta, joka on rakennettu mahtavasti. Hahmo on saanut huippukoulutuksen ja periaatteessa on hyvä agentti, mutta ajautuu tilanteisiin ja ratkaisuihin puolivahingossa. Englishin hahmosta parhaan kuvan saa palaverikohtauksesta, jossa hän osallistuu ja päättelee, mutta temppuilee samalla tuolin kanssa. Toinen hyvä kohtaus on takaa-ajo, jossa pahis pakenee parkourin keinoin, mutta English seuraa perässä lähinnä sieltä, mistä aita on matalin. Pahis loikkaa aidan yli, mutta Johnny avaa aidassa olevan oven ja kävelee siitä. Elokuvassa on yksinkertaisempi juoni kuin edellisessä ja antaa katsojille keskittyä slapstickiin monimutkaisen juonen sijaan. Elokuva on kuvattu ja leikattu laadukkaasti ja pitää sisällään pari ihan mieleenpainuvaa kuvaakin.

Rowan Atkinsonin näyttelemä Johnny English on mahtava. Hahmo tukee paljon Atkinsonin loistaviin näyttelijänlahjoihin. Kaukana on Mr. Bean. Atkinson on roolissa charmantti kansainvälisen rikollisuuden asiantuntija, joka suhtautuu vähän naivisti tilanteisiin ja ihmisiin. Hän tekee asioita vahingossa (sulkee ikkunan ja tiputtaa samalla kissan) ja erehtyy herkästi. MI7:n johdossa on Gillian Andersonin näyttelemä Pegasus ja Atkinsonin agenttikaveria Simonia näyttelee The Wire-sarjasta tuttu Dominic West. Atkinsonin vastanäyttelijä on Rosamund Pike, joka esittää psykologia. Atkinson varastaa shown, joten Westiä lukuunottamatta näyttelijäkaarti on statistin roolissa.

Pidin elokuvasta kovasti ja kävin katsomassa sen kohderyhmän edustajan, kasiluokkalaisen älykkään komedian ystävän, Pilkun kanssa. Kummatkin nauroimme välillä katketaksemme ja lähdimme teatterista tyytyväisenä. Muistaakseni ykkösosan kohdalla näin ei tapahtunut. Tällainen komedian laji on ihan tervetullutta amerikkalaisen pilvenpolttelukomedian sijaan. Slapstick on tyylisuuntana vähän katoavaa perinnettä ja elokuva kunnioittaa 80-luvun esikuviaan. Nykyisin komediat ovat joko eritepelleilyä tai pilvessä sekoilua. Arvostan elokuvallisesti törmäilyä enemmän.

salailuterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Mortal Kombat - Reborn"

Thor

Supersankarielokuvat elävät ja voivat hyvin. The Avengers-elokuva kolkuttelee jo ovia ja on saanut edeltäjikseen joukon kehystarinoita, joista menestyneimpiä ovat Iron Man 1+2 ja Captain America. Tulevassa koontielokuvassa Samuel L. Jackson pääsee mahdollisesti jopa lopputekstejä edemmäs. Tai oikeastaan taaemmas. 2011 alkuvuodesta kuitenkin elokuvissa piipahti elokuva Thor, jossa esiteltiin pohjoisia tuulia puhaltava, vasaraa heiluttava viikinkitekele Thor.

Elokuvassa Thor (Chris Hemsworth) on nuorehko, kokematon Asgardin prinssi, joka halajaa isänsä Odinin seuraajaksi. Äkkipikaisuutensa ja holtittomuutensa vuoksi hän menettää tulevan kruununsa ja päätyy karkotettavaksi Asgardista maahan. Pahojaan taustalla juonittelee Thorin veli Loki ja mystinen örkkimörkkikansa Jotunheimin planeetalta.

Jos unohtaa elokuvan käsittämättömät epäloogisuudet ja luokattomat selitykset siitä, miksi meitä valovuosia edellä oleva avaruuskansa heiluttelee vasaraa ja sulkapäähinettä, on elokuva saanut Kenneth Branaghin kädessä vähän turhankin kepeän otteen. Elokuvaan on varmaan haettu Branaghin vankkaa kokemusta Shakespearesta, mutta elokuva on karikatyyria toisensa perään ja elokuvasta on katkottu joka ikinen henkinen kasvu kolmeenkymmeneen sekuntiin. Maahan saapuva Thor on kuin kopio hölmistyneestä Crocodile Dundeesta, joka ihmettelee rullaportaita Pohjois-Amerikassa. Ensin Thor ei ymmärrä käsitteitä lähimmäisenrakkaus ja peruskohteliaisuus, kun jo seuraavassa leikkauksessa keittelee ja tarjoilee iloisena kahvia maan matosille. Taistelukohtaukset, jossa muoviin pukeutuneet viikinkijumalat taistelevat tulta syöksevää jättivahtia vastaan on kuin jostain todella huonosta Power Rangers-jaksosta. Ai niin. Idea litteästä planeetasta on aivan paska. Jokainen vähääkään koulussa käynyt tietää, että painovoima muokkaa planeetan pyöreäksi.

Nimikkoroolissa porhaltava Chris Hemsworth suoriutuu roolistaan norjalaisena pellesotilaana ihan kunnioitettavasti, mutta en vieläkään käsitä, että minkälaisia likaisia kotipornovideoita tuottajat olivat löytäneet Oscar-voittajilta Sir Anthony Hopkinsilta ja Natalie Portmanilta, jotta olivat saaneet nämä mukaan, mutta siellä se Anthonykin telkkarissa kuolasi omalle muovipanssarilleen. Portmanista Branagh oli saanut piiskattua ihan vain keskitason työnäytteen.

Elokuva on vasemmalla kädellä sutaistu esiosa varsinaiselle Avengers-elokuvalle. Elokuvassa ei ole juurikaan pointtia ja sen juonelliset koukut ovat lähinnä lapsellisia. Rooleihin on saatu kusetettua isoja, arvostettuja nimiä jotka varmasti itkevät sisältä, kun joutuvat kehumaan elokuvaa promootiomielessä. Olen pitänyt tavasta, jolla moni uusi supersankarielokuva on saatu linkitettyä historiaan tai on luotu rinnakkainen todellisuus, jossa fysiikka ja/tai itse supersankarius on saatu jollain tapaa edes istutettu katsojan päähän realistiseksi ajatukseksi. Tässä tapauksessa selitykset lähinnä naurattivat. Mutta oliko se viihdyttävä? Oli se siinä mielessä, että parinkymmenen vuoden päästä tämä on melkoista Russ Meyer-campia. Siis samalla tavalla kuin Masters Of The Universe.

Muovihaarniskaterveisin,

Kurjenmäen Kreivi

"Jos ette kässännyt, niin mä olen vähän niinku Kuningas Arthur, mut vasaran kans ja isommil haukkareil"

Drive

Drive tuli taivaista ja saapui keskuuteemme viime viikolla ja tuli aika, jolloin myös Kreivin oli se nähtävä. Ensin on sanottava, että ennakko-odotukset elokuvaa kohtaan olivat julmetun kovat, sillä elokuvaa on hehkutettu elokuvamediassa parhaaksi rikoselokuvaksi sitten Michael Mannin Heatin. Suitsutukset alkoivat Cannesin elokuvajuhlien jälkeen, jossa ohjaaja Nicolas Winding Refn vastaanotti parhaan ohjaajan palkinnon vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, vaikka historiasta löytyykin sellainen helmi kuin Bronson. Drive on kuitenkin täysin eri maata.

Juoni on pelkistetty rikostarina, jossa nimettömäksi jäävä päähenkilö (Ryan Gosling) tekee päivisin automekaanikon ja stunttiajajan töitä ja öisin heittää kuutamokeikkaa pakoauton kuljettajana. Hän kuitenkin ihan pikkuisen ihastuu naapurissa asuvaan Ireneen (Carey Mulligan), jonka aviomies ja lapsen isä on vapautumassa vankilasta. Päähenkilö sotkeutuu paikalliseen rikosorganisaation ja naapurin sedän henkilökohtaisiin ongelmiin ja tiivistyy lopulta välienselvittelyksi.

Michael Mann on hyvä vertauskohta tässä arvostelussa, sillä Mann on tunnettu siitä, että hän käyttää elokuvissa myös muita päähenkilöitä kuin ihmisiä ja on luonut käsitteen L.A Noir, jossa itse kaupunki valoineen on osa tarinaa. Refn on Manninsa katsonut, sillä kaupunki katuineen ja maisemineen on elokuvassa hyvin läsnä. Niin ikään vahva elektromusiikkiin painottuva soundtrack on myös osa elokuvaa. Ohjaus on toimintakohtauksia lukuun ottamatta melko rauhallista, maalailevaa ja leikkaukset pitkiä. Kuva keskittyy usein päähenkilön ilmeisiin ja rauhallisiin reaktioihin, jotka piirtävät kuvan viileästä sankarista. Elokuva antaa kuvan epäitsekkäästä soturista, joka on konflikteissa mukana tilanteen pakosta, vastoin tahtoaan. Kunnes koittaa se käännekohta, joka muuttaa sankarin antisankariksi, joka nauttii väkivallasta ja keinoja kaihtamatta saa sen mitä haluaa. Gosling saa henkilön vaikuttamaan liki psykopaatilta, joka nauttii kiduttamisesta.

Väkivaltakohtaukset ovat hyvin rajuja ja saa tällaisen normaalin kaupunkilaispojan laittamaan jopa välillä hieman kättä suun eteen, sillä en ihan odottanut alkupuoliskon perusteella hirvittävän veristä kokemusta. Elokuvaa on vaikea alleviivata mihinkään kategoriaan, sillä se ei ole toimintaa tai trilleriä, mutta on vähän kuitenkin. Se ei myöskään ole puhdasta rikosdraamaa, mutta draamaa siinä on silti. Se on väkivaltainen rikosdraamelokuva, joka on samaan aikaan realistinen ja unenomainen. Ja pirun hyvin näytelty.

Pääroolissa on Ryan Gosling, joka nauttii suurta arvostusta Hollywoodissa poikkeuksellisten draamallisten lahjojensa vuoksi. Päähenkilö on stevemcqueenimainen king of cool, joka pureskelee hammastikkua ja ajaa klassisten ajohanskojen kanssa. Hän käyttäytyy ahdingossa pelottavan rauhallisesti ja katsoja hiljaa hyväksyy väkivallan kierteen, koska olihan hän elokuvan alussa ihan perkeleen söötti sen naapurin mukulan kanssa, kun ne katsoivat yhdessä piirrettyjä. Gosling suoriutuu roolissa loistavasti. Kaikki elokuvan näyttelijät saavat maininnan A+, koska pahista näyttelevät ovat yleensä vähän mieleenpainuvampia. Hyviksiä ei oikeastaan ollut Carey Mulliganin esittämän naapurin leidin ja hänen pojan lisäksi. Ron Perlman on tapansa mukaan mainio. Oma itsensä, mutta ei kuitenkaan. Vähän kuin Jack Nicholson.

Elokuva toimi ensimmäisellä katselukerralla mahtavasti ja vaatii auetakseen vähän pohdiskelua väkivallasta ja sen hyväksynnästä tai mikä on oikein ja mikä on väärin, kun sen laittaa perspektiiviin. Elokuva on suitsutuksensa ansainnut ja sitä voi verrata helposti lajityyppinsä muihin elokuviin, kuten Heatiin ja A History Of Violenceen. Olen miettinyt tässä katsoisinko elokuvan uudestaan ja olen tullut siihen tulokseen, että elokuva voi olla toisella katselukerralla jopa vielä parempi. Olen häkeltynyt.

Ajohanskaterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Ajotakki - check! Ajohanskat - check! Tiukka ilme - Check! Hammastikku - Uncheck!"