Inception

Christopher Nolan, tuo saarivaltion vittupää, tekee kerta toisensa niin hyviä elokuvia, että Kreiviä raivostuttaa. Tutustuin Nolaniin Insomnian merkeissä, josta innostuneena katsoin aikaisemmin tehdyn Mementon. Koska en ole katsonut vielä yhtään huonoa Christopher Nolanin ohjaamaa elokuvaa, hän kuuluu niihin harvoihin nykyohjaajiin, joiden tekemisiä seuraan aktiivisemmin kuin toisten. Siksi näin Inceptionin trailerin jo alkuvuodesta ja ennustin siitä tulevan yksi tämän vuoden puhutuimmista elokuvista (piti tarkistaa, tämä tapahtui 2. helmikuuta). Todistaakseni väitteeni, astelin Kinopalatsin ykkössaliin inspehtoori Bandinin kanssa ja totesin näin olevan.

Cobb (Leonardo DiCaprio) työskentelee lähitulevaisuudessa yritysvakoilijana, joka perinteisen varjoissa loikkimisen sijaan tunkeutuu uniin ja varastaa idean suoraan päästä. Apurinaan hänellä on Arthur (Joseph Gordon-Levitt) ja vaihteleva joukkio apuraajoja. Parin koukeron kautta yrityspamppu Saito (Ken Watanabe) antaa tarjouksen, jolla Cobb voisi astua lainsuojattomien maailmasta takaisin lapsiensa isäksi. Vastapainoksi pitäisi yrittää varastamisen sijasta istuttaa ajatus (Deception -> Inception).

Käsikirjoitus on kaikessa moniulotteisuudessaan kertakaikkisen nerokas, joskin elokuvan alun seikkaperäinen selostus välillä kuullosti teennäiseltä. Mutta parempi näin, kuin oikotienä tunnettu tapa kirjoittaa se tekstinä ruutuun. Elokuva oli monitasoinen, älykäs ja kuitenkin tarpeeksi yksinkertainen, jotta perinteinen nelivärivärjätty kuvastomallikin sen tajuaa. Elokuvassa on koukku, mutta se ei nouse päärooliin ja elokuvassa ei esiinny heimoveljensä Matrixin tapaan yltiöpäistä jeesustelua ja kryptista simulakrapelleilyä.

Kuvaus tapahtuu kronologisesti, joskin elokuva alkaa pienellä pohjustuksella. Elokuvassa ei ole varsinaista sci-fiä, vaikka se sellaiseksi voitaneen luokitella. Elokuvasta ei nouse esiin erityisesti esiin mikään "juttu", kuten kung-fu, ÄLLISTYTTÄVÄT KAMERA-AJOT tai nuori mies ilman paitaa. Pääosassa on vain tarina, vaikka unessa tapahtuva tappelu heijastuksen ja Gordon-Levittin välillä onkin mieleenpainuva.

Tässä se sitten tulee, eli ainoa varsinaisesti häiritsevä asia elokuvassa. Nimittäin Leo D-Capin rooli, joka on aivan liian samankaltainen samana vuonna ilmestyneen Shutter Islandin kanssa. Leon suorituksessa ei ole kerrassaan mitään vikaa, mutta miksi tehdä käytännössä sama ahdistus, samoilla demoneilla kahteen kertaan samana vuonna? En käsitä. Olen jo parista elokuvasta huomannut, että Joseph Gordon-Levitt on päässyt hyvin eroon roolistaan roolistaan sitcom-tähtenä. Nolanilla on näköjään tullut tuore tapa tuoda elokuviinsa tuttuja naamoja ja tällä kertaa ne ovat Michael Caine ja Cillian Murphy. Ilokseni huomasin pitkästä aikaa Tom Hardyn, joka on muuttunut ruipelosta lihaskimpuksi. Varmaankin Bronson-elokuvan peruja.

Elokuva on kertakaikkisen loistava. Se on mestariteos ja sen arvoa ylentää vielä se, että se on Nolanin originaali. Elokuva on tähänastisen elokuvavuoden kovin tykki ja tuskin sen lentorata maata koskee loppuvuodenkaan aikana. DVD tulee joulumarkkinoille ja minä hankin sen ensimmäisten joukossa. Elokuva on Matrix ilman jeesusvertauksia, sillä on Dark Knightin tunnelma ja intensiteetti ja näyttelijöiden puolesta eturivin kattaus. Jos joku tästä tänä vuonna vielä parantaa, niin se on Sylvester Stallone ja The Expendables.

Kenelle: Jokaiselle, jonka fyysiset ja henkiset kyvyt riittävät elokuvan katsomiseen ja ymmärtämiseen.
Miksi: Idea ei ole idea, jos se on jo kerran kuvattu.

Hyvääyötäterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Vedän teitä pataan kolmessa ulottuvuudessa, Mister"

Pandorum

Maailmanlopun meininkiä on jälleen kuvattu ja sittemmin tiivistetty alle kahden tunnin viihdyttävään muotoon nimellä Pandorum. Ohjaajan pallilta elokuvaa käskyttää saksalainen Christian Alvart, jonka erikoisala on hyytävä trilleri. Pääosaan on hankittu kaksikko Ben Foster esittämään korpraali Boweria ja Dennis Quaid luutnantti Paytonia. Elokuvan edetessä estraadille astuu jos jonkinlaista karatejätkää ja kungfusolubiologia.

Elokuva alkaa vihjeellä maailmanlopusta ja siirtyykin sitten välittömästi ihmettelemään Bowerin heräämistä kryounesta. Siinä sivussa herätetään luutnantti Payton ja ymmärretään että kryouni aiheuttaa muistihäiriöitä ja että muisti palaa pätkittäin. Hylätyltä vaikuttava avaruusalus sisältää myös limaisia örkkejä.

Elokuvan avaruusalusrealismi taipuu enemmän Alienin puoleen kuin esimerkiksi puhtaaseen ja valkoiseen USS Enterpriseen. Vähän pimeää, vähän sotkuisaa ja epäselviä ja nopeita limanuljaskoja. Elokuva toimii ihan kaikin puolin, vaikkakin käsikirjoituksen ongelma on se, että se on ennalta-arvattava. Olisin ehkä toivonut hieman tykimpää käännettä lopussa. Elokuva muistuttaa myös aavistuksen Event Horizonia.

Näyttelytyö on onnistunutta, vaikka Dennis Quaidin vinovirne hieman pännii taas. Dennis sopisi mielestäni enemmänkin perhe-elokuviin kuin trilleriin. Ben Foster oli hyvä sankari, vaikka on parhaimmillaan psykopaattina. Lopuista näyttelijöistä Eddie Rouse oli hyvällä tavalla huvittava.

Elokuva on scifielokuvien ylempää keskikastia ja ei onnistu kauheasti ainakaan ärsyttämään. Toista kertaa en ehkä katsoisi, mutta voisin kyllä suositella genrestä pitäville. Evääksi suosittelen Lauantaipussia ja juomaksi Muumilimpparia. Katso yksin kotona vaikkapa tylsän arki-illan päätteeksi ja elokuva toimii siten parhaiten.

Kenelle: Scifi-pojille, tytötkin käy hätätapauksissa
Miksi: Pidit elokuvista Event Horizon, Alien-saaga ja siinä sivussa ratkot arvoituksia.

Dementiaterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Kurvataanko invapaikalle?"

Capote

Truman Capote on ja oli yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista kirjailioista, jonka tunnetuimpia teoksia olivat Aamiainen Tiffanylla ja Kylmäverisesti, jonka tekoprosessiin tämänkertainen elokuva Capote perustuu. Elokuva jahtasi viittä pystiä, mutta sai yhden Philip Seymour Hoffmanin suorituksesta Capotena.

Elokuvan alussa seurapiirihai, kirjailija ja toimittaja Truman Capote (Philip Seymour Hoffman) lukee lehdestä nelihenkisen perheen murhasta ja lähtee kirjailijatoverinsa Harper Leen (Catherine Keener) kera kirjoittamaan artikkelia lehteä varten kaupunkiin. Materiaalia on kuitenkin niin paljon, että Capote päättää kirjoittaa aiheesta kirjan. Haastatellessaan murhaajia, Capote luo platonisen suhteen toiseen murhaajaan, Perry Smithiin (Clifton Collins Jr.)

Ohjaaja Bennet Miller on ennen Capotea ohjannut dokumenttielokuvan The Cruise ja ohjauksesta huomaakin dokumenttimaisen otteen. Tulossa on myös henkilödraama Moneyball, joten kyseessä taitaa olla tällainen genreohjaaja. Kohtaukset tuntuvat irrallisilta ja leikkauksen väliin jäävä tauko antaa kuvan pitkistä aikaväleistä kohtausten välillä ja onnistuneesti luodaan tunnelma siitä, että Turkua ei rakennettu päivässä, vaan useiden vuosien aikana. Toisaalta käsikirjoitukseen on pitänyt vuorosanoihin lisätä vuosia ja aikajanaa, jotta pidetään katsoja tietoisena tapahtumista. Värit ovat elokuvan sopivat, eli harmaat ja pyyhityt ja musiikki luo hieman film noir -tunnelmaa. Ajoittain tuli hieman mieleen Scorsesen tuorein Shutter Island.

Näyttelijäkaarti ei ole älyttömän nimekäs, mutta se on hyvinkin tasokas. Hoffman sai roolistaan ansaitusti Oscarin, koska onnistui olemaan homoseksuaali, mitä ei oikeasti ole ja lispasi koko elokuvan. Hoffman kuuluu lemppareihini, koska osaa näytellä loistavasti tunneskaaloja sisältäviä pitkiä kohtauksia. Capoteen tuntee myötätuntoa, vaikka tässäkin tapauksessa Capote oli itserakas kikkelinaama, joka surutta käytti kanssaihmisiään hyväkseen, kehuen samalla tietysti omaa ylivertaisuuttaan. Melkoinen arkkityypin Bukowskilainen kirjailija. Collins jää hieman Hoffmanin varjoon, mutta tekee silti vakuuttavaa roolityötä. Kohtaamisissa en tosin tuntenut samanlaista sähköä kuin mitä oli esimerkiksi lähetetyissä kirjeissä Capotelle. Muut roolit jäivät statikseiksi.

Elokuva oli hidastempoinen ja ei ole yleisöä vetävä tapahtumarikas henkilödraama täynnä twistejä. Se kertoo dokumenttimaisesti ja oletettavasti autenttisesti tapahtumista, joista syntyi Kylmäverisesti. Katsoin elokuvan yksin ilman Kreivitärtä ja epäilemättä armaani olisi painunut puolessa välissä peiton alle. Kreivi sen sijaan nautti elokuvasta täysin riennoin ja saattaa nyt ehkä jopa lukea tämän kirjallisuuden klassikon, koska Capote melkein tukahtui elokuvassa. Niin hyvä siitä tuli. Elokuva katsotaan tyhjässä elokuvateatterissa tai kotona myöhään illalla. Eväänä oli tällä kertaan nakkipiirakka kahdella nakilla.

Kenelle: Henkilödraaman parhaille kavereille
Miksi: Elokuvassa ei ajeta takaa ketään - vaikka Capote onkin siinä

Philipseymourhoffmanterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Tässä kuvassa heppini on alempana kuin sinun heppisi, rakas Perry Smith!"

30 päivää kaamosta

Kreivi on huomannut omistavansa elämän myös elokuvien ulkopuolella ja ei ole viimeisen kirjoituksen jälkeen katsonut yhtään elokuvaa. Helteiden ja auringon kunniaksi katsoin armaani kanssa hyytävän 30 päivää kaamosta, jonka pääosissa nähdään suklaasilmä Josh Hartnett (Eben Oleson), Melissa George (Stella Oleson) ja vampyyrijehuna Danny Huston.

Elokuva on siis ajan trendin mukaisesti vampyyrielokuva, joskin tässä elokuvassa vampyyreilla ei ole neitimäisiä piirteitä. Vampyyrit ovat hoksanneet, että Alaskassa on kaamosjakso, jolloin aurinko ei nouse kuukauteen ja päättävätkin eristää pikkukylän muukalaisen (Ben Foster) avulla, joka on ihminen, mutta haluaa olla verenimijä. Jahti alkakoon, sanoi Keisari kristitylle.

Elokuva on liki masentavasti kuvattu ja siis hyvällä tavalla. Tietyistä kohdista on jopa tehty valokuvauksellisia (mm. keinuun sotkeutunut vampyyri) ja kuten aikaisemminkin, elokuvan ohjanneen David Sladen musiikkivideotaustan huomaa. Elokuva näyttää erilaiselta. Masennuksekseni huomasin, että Slade on ohjannut myös tuoreen Twilight -saagan päätösosan. Askel alaspäin.

Näyttelytyöstä ei paljoa voi sanoa hyvää eikä pahaa. Hieman yllätyin Danny Hustonin valinnasta vampyyripomoksi ja yllätyin myös siitä että ikuinen sekopää Ben Foster ei ollutkaan suuremmassa roolissa elokuvassa. Suklaasilmäpuppeli Josh Hartnett onnistui siinä, etten vihannut häntä suklaasilmäpuppeliutensa takia. Melissa George näytteli kuten häntä ei elokuvassa olisi ollutkaan. Jotain henkilökemiaväreitä sain välillä, mutta väreiksi ne jäivät.

Elokuva ei ole aivan splatter, mutta melkein. Elokuva ei ole kauhua, mutta on kuitenkin. Elokuva on hyvin tehty, se on ihan okei käsikirjoitettu ja muutenkin ihan toimiva paketti. En tiedä oliko vika kotisohvassa, mutta mitään äärimmäisiä kylmiä väreitä en saanut ja ei tainnut saada myöskään vieressä istunut Kreivitär. Rainasta puuttui särmä ja siksi myös maksoin siitä Anttilan laarista 3,99€. Elokuvaevääksi söin edellisen päivän kisasipsit ja ruisleipää kurkuilla. Elokuva on parhaimmillaan ehkä elokuvateatterista, jossa katsojat ovat hiljaa.

Kenelle: Yksinäisille susille
Miksi: Liika pölöttäminen pilaa ahdistuneen tunnelman

Kaamosterveisin,
Kurjenmäen Kreivi

"Leukani on sijoiltaan, voitko auttaa?"