Enemmänkin käsikirjoituspuolella vaikuttaneet Glen Ficarra ja John Requa ohjasivat männän vuotena komediallisen veijaritarinan, I Love You Phillip Morris, jonka pääosassa nähdään komediallisissa veijarirooleissa aikaisemminkin tavattu Jim Carrey ja Obi-Wan Kenobina paremmin tunnettu Ewan McGregor.
Tositapahtumilla väritetty tarina kertoo kunnon heteroelämää viettävästä Steven Russelista (Carrey), joka viettää tosiasiassa aikaansa kaapissa, josta haluaa ulos. Hän joutuu auto-onnettomuuteen, josta selvittyään päättää olla niin homo kuin vain voi olla ja sehän käy kalliiksi lompakolle. Hänestä tulee olosuhteiden pakottama huijari, joka päätyy lukemaan tiilenpäitä. Vankilassa hän tapaa toisen homon, Phillip Morrisin (McGregor), johon rakastuu päätä pahkaa ja tekee vähän kummankin elämästä helvetin.
Elokuvan värimaailmassa ollaan onnistuttu loistavasti. Vanhaa kunnon Miami-henkeä korostavat pastellivärit, kirkkaat kuosit ja kellotkin ovat kultaakin kultaisempaa. Elokuva tapahtuu kertojan kautta, joka on on Carreyn esittämä Steven Russel. Elokuva ei oikein onnistu toteuttamaan itseään kertojan kautta ja loppukoukkukin jää hieman tylsähköksi ja ennalta-arvattavaksi. Elokuvasta puuttuu täysin punainen lanka, johon takertua. Se on vähän rakkaustarinaa, mutta vähän myös veijaritarinaa ja ei onnistu olemaan kumpaakaan. Esikoisohjaukseksi elokuva menee ihan vähän vain mukiin, mutta kannattaisikohan harjoitella ihan vain vähän pienemmällä budjetilla vaikkapa onnistunutta tarinankerrontaa, joka jäi tässä tapauksessa irtonaiseksi.
Jim Carrey on oma itsensä ja ei onnistu vieläkään draaman puolella täysin. Näyttelyssä ei ole mitään vikaa, mutta kumimieheltä odotetaan kumimaisia rooleja ja se häiritsee katselukokemusta. Jim onnistuu olemaan siltikin tässä roolissa eleettömän kumimainen. McGregor on elokuvan suola esittää naiivia Morrisia loistavasti. Muut roolit ovat ohikiitäviä statisteja. Ai niin, Morrisin ja Russelin suhde ei tuntunut uskottavalta.
Elokuvan katsoo, mutta siitä ei oikein jaksa kiinnostua ja puolen välin kohdalla tulikin se "kauan tää oikke kestää" -tarkistus, joka ei mairittele ketään elokuvantekijää. Elokuva vaikuttaa pirstaleiselta ja ehkä paremmalla ohjauksella ja käsikirjoituk sella tästä olisi voinut saada hyvänkin komedian. Tietysti tarinassakin pitää olla vetovoimaa ja homovitsit ei oikein tähän riittänyt. Elokuva toimii ehkä digiboksitallenteena, joka on maannut kovalevyllä viikkotolkulla odottaen sitä sairaslomaa, joka pitää olohuoneen sohvalla. Lääkkeeksi suositellaan Norflexia ja juomaksi kraanavettä.
Pastellisävyterveisin,
Tositapahtumilla väritetty tarina kertoo kunnon heteroelämää viettävästä Steven Russelista (Carrey), joka viettää tosiasiassa aikaansa kaapissa, josta haluaa ulos. Hän joutuu auto-onnettomuuteen, josta selvittyään päättää olla niin homo kuin vain voi olla ja sehän käy kalliiksi lompakolle. Hänestä tulee olosuhteiden pakottama huijari, joka päätyy lukemaan tiilenpäitä. Vankilassa hän tapaa toisen homon, Phillip Morrisin (McGregor), johon rakastuu päätä pahkaa ja tekee vähän kummankin elämästä helvetin.
Elokuvan värimaailmassa ollaan onnistuttu loistavasti. Vanhaa kunnon Miami-henkeä korostavat pastellivärit, kirkkaat kuosit ja kellotkin ovat kultaakin kultaisempaa. Elokuva tapahtuu kertojan kautta, joka on on Carreyn esittämä Steven Russel. Elokuva ei oikein onnistu toteuttamaan itseään kertojan kautta ja loppukoukkukin jää hieman tylsähköksi ja ennalta-arvattavaksi. Elokuvasta puuttuu täysin punainen lanka, johon takertua. Se on vähän rakkaustarinaa, mutta vähän myös veijaritarinaa ja ei onnistu olemaan kumpaakaan. Esikoisohjaukseksi elokuva menee ihan vähän vain mukiin, mutta kannattaisikohan harjoitella ihan vain vähän pienemmällä budjetilla vaikkapa onnistunutta tarinankerrontaa, joka jäi tässä tapauksessa irtonaiseksi.
Jim Carrey on oma itsensä ja ei onnistu vieläkään draaman puolella täysin. Näyttelyssä ei ole mitään vikaa, mutta kumimieheltä odotetaan kumimaisia rooleja ja se häiritsee katselukokemusta. Jim onnistuu olemaan siltikin tässä roolissa eleettömän kumimainen. McGregor on elokuvan suola esittää naiivia Morrisia loistavasti. Muut roolit ovat ohikiitäviä statisteja. Ai niin, Morrisin ja Russelin suhde ei tuntunut uskottavalta.
Elokuvan katsoo, mutta siitä ei oikein jaksa kiinnostua ja puolen välin kohdalla tulikin se "kauan tää oikke kestää" -tarkistus, joka ei mairittele ketään elokuvantekijää. Elokuva vaikuttaa pirstaleiselta ja ehkä paremmalla ohjauksella ja käsikirjoituk sella tästä olisi voinut saada hyvänkin komedian. Tietysti tarinassakin pitää olla vetovoimaa ja homovitsit ei oikein tähän riittänyt. Elokuva toimii ehkä digiboksitallenteena, joka on maannut kovalevyllä viikkotolkulla odottaen sitä sairaslomaa, joka pitää olohuoneen sohvalla. Lääkkeeksi suositellaan Norflexia ja juomaksi kraanavettä.
Pastellisävyterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Paita auki - CHECK! Kultainen vyönsolki - CHECK! Lantiokävely - CHECK! Valkoiset housut - CHECK!
