Presidenttielokuvat

Vaalien kiihtyessä kohti loppusuoraa, Kreivi listaa katsomisen tai välttämisen arvoisia elokuvia, joissa pääsääntöisesti Yhdysvaltain Presidentillä on näkyvä rooli.

Independence Day (1996)

Uhka taivaalta-elokuvatyypin aatelia, jossa eräänä kauniina päivänä taivaalta saapuu tuntemattomia vieraita pahoine aikeineen. Elokuvan keskiössä on hävittäjälentäjä Steve Hiller (Will Smith), tiedemies David Levinson ja tietenkin kaiken kokenut Yhdysvaltain Presidentti Thomas J.Withmore (Bill Pullman). Elokuva etenee siihen pisteeseen, jossa nämä kaikki kolme onnistuvat omilla osa-alueillaan täydellisesti ja kermana kakun päällä Presidentti väläyttelee sotasankarin taitojaan hävittäjälentokoneen puikoissa. Monista mahtipontisista elokuvistaan tutun Roland Emmerichin ehkä onnistunein elokuva.

Dave (1993)

Yhdysvaltain Presidentti on joutunut katatooniseen tilaan ja hänen tilalleen hankitaan tavallinen pulliainen, joka on melkein kuin oikean presidentin kaksoisolento. Oikea pressa on vieraantunut vaimostaan ja jäljitelmä taasen sitten lämmittelee ykkösnaista minkä sitten presidenttitouhuiltaan ehtii. Romanttisten komedioiden epäuskottavimmasta päästä oleva täysin turha elokuva oikeastaan ansaitsisi unohduksen, mutta välttämisen takia elokuva kannattaa mainita nimeltä.

Frost/Nixon (2008)

Poliittinen draamaelokuva vuoden 1977 tositapahtumista kuvaa TV-väittelyä Richard Nixonin (Frank Lagnella) ja juontaja David Frostin (Michael Sheen) välillä.  Nixon astuu TV-kameroiden eteen puhdistaakseen mainettaan Watergate-skandaalin jälkeen ja haastatteluiden päätteeksi Nixon paljastaa osallisuutensa skandaaleihin. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden viidessä kategoriassa ja elokuvan tason takaa kohtalaisen Oscar-luotettava Ron Howard. 

Amerikan Presidentti (1995)

Virheellisesti suomennettu elokuva (Amerikka on manner, ei maa) on aivan ihana tarina siitä kun leskeksi jäänyt Amerikan Yhdysvaltojen Presidentti Andrew Shepherd (Michael Douglas) valmistelee suurta lakialoitettaan aselaista ja matkalla tapaa sellaisen aaaaivan tavallisen lobbajaatyttelin. Siis sellainen hassunhauska ja vähän höpsö viherpiipertäjä. Yhtäkkiä Presidentillä on likkakaveri ja koko maailma kohisee. Elokuva on malliesimerkki naivista elokuvasta, joka lähinnä herättelee katsojan toiveista vetää välitirsat.

Air Force One (1997)

Kazakstanilainen separatisti-terroristi-paha ihminen Ivan Korshunov (Gary Oldman) kaappaa onnistuneesti Yhdysvaltain Presidentin (Harrison Ford) ykköskoneen ja kiristää panttivankien avulla Yhdysvaltain hallintoa vapauttamaan Kazakstanilainen vangittu diktaattori. Lentokoneesta ammutaan Presidentillinen pakokapseli, mutta vastuuntuntoinen maailman ykkösmies jääkin koneeseen vapauttamaan vähän kavereita. Katsoja tietenkin ajattelee, että mitä vittua, kuka tässä nyt huijaa ketä? Mutta kaikkien yllätykseksi selviää, että Yhdysvaltain Presidentti on 90-luvun muodin mukaan entinen ERIKOISJOUKKOJEN jäsen! Täysin käsittämättömästä juonestaan huolimatta Wolfgang "uuysikuus" Petersen on ohjannut kelpo toimintaelokuvan.

Muita hyviä Presidentillisiä elokuvia:

JFK - Avoin tapaus (1991)

Tulilinjalla (1993)

Päävärit (1998)

Rajaton Valta (1997)

W. (2008)

Oscar Gaala 2012

Ensimmäisen kvartaalin kohokohtiin Kreivillä kuuluu perinteisesi formulakauden avauksen lisäksi Oscar Gaala ja siihen liittyvät veikkaukset. En tässä kirjoituksessa kuitenkaan vaivaudu veikkaamaan, kuka Oscarin saa missäkin kategoriassa, vaan lähinnä keskityn kiukuttelemaan elokuvatarjonnan etanavauhdista koska en ole jumalauta nähnyt puoliakaan Oscareista kilpailevista elokuvista.

Oscar-veikkauksen olennaisin osa on se, että yleensä on nähnyt elokuvan jota voi veikata suosikikseen. Paras elokuva -kategoriasta Martin Scorsesen Hugo tulee kotimaisiin teattereihin reilusti gaalan jälkeen huhtikuussa. Aikataulunsa järjestänyt katsoja ehtii juuri ja juuri katsomaan Sotahevosen ja Extremely Loud and Incredibly Closen ennen sunnuntain lähetystä. Muista kategorioista The Warriorin ja A Better Lifen tulosta ei ole tietoakaan, vaikka molemmat ovat aikaa sitten jo olleet rapakon takana elokuvateattereissa. Olen lukenut Internetsistä, että kummatkin ovat vielä helvetin hyviä elokuvia. Edellisvuoden The Black Swanin veroinen moka on Pappi, Lukkari, Talonpoika, Vakooja -elokuvan totaalinen ohitus. Filmi oli kansainvälisessä ensi-illassa alkutalvesta 2011 ja Suomessa elokuva saavuttaa kankaan tämän vuoden maaliskuussa. Gaalassa elokuva on huomioitu kolmella ehdokkuudella.

Ei tämä nyt niin pieni maa ole, että tarjonnan pitää olla kapea kuin 80-luvulla, kun ylipäätään filmikelan saaminen Suomeen asti taisi olla pienimuotoinen ihme. Teatterin ovat täynnä In Timen kaltaista sontaa ja kyllä Oscar-elokuvan haistaminen maahantuontia varten on Finnkinon tasoiselle yritykselle melkeinpä olemassaolon ehto. Jos minä haistan nämä kotisohvalta, niin miksei kotimainen miljoonabisnes sitten? Pelkäättekö, että rahavana ei seuraa Oscar-elokuvia? Ei kai seuraakaan, kun puolet potentiaalisista katsojista hätäpäissään lataavat elokuvan vertaisverkosta kun kyllästyvät odottamaan.

Kiitosterveisin,

Kurjenmäen Kreivi