Transformers-elokuvasarja on ehtinyt kolmanteen osaan, joten enää se ei ole jatko-osa, vaan trilogia. Trilogian tarkoitus on niputtaa kaikki elokuvat yhtenäiseksi juoneksi, jollaiseksi se on mukamas alunperinkin tarkoitettu. Tämähän on tietysti paskaa, koska tällaisissa elokuvissa päätös seuraavasta elokuvasta tehdään vasta, kun tiedetään miten edellinen selviää lippuluukuilla. No isot robotit tietysti selviävät ja kokoon saatiin vanha näyttelijäkaartikin miinus Megan Fox, joka meni sanomaan Michael Bayta Hitleriksi. Transformers: Dark of the Moon on myös ajan henkeen 3D.
Juonikuvio on sellainen, että tarkempi selittäminen lähinnä vituttaa niin lukijaa kuin kirjoittajaakin, mutta kuitenkin Kuusta löytyi avaruusromu ja sieltä tampoonin näköisiä puikkoja, joita kaikki haluaa. Mitä puikkoja ja kuka haluaa, niin katsokaa elokuva.
Käsikirjoitus, 3D-nappula ja toiminta on venyttänyt elokuvan kahteen ja puoleen tuntiin, joka on vähän virhe. Elokuva on tehty moniulotteiseksi juonien osalta ja useita koukkuja tungetaan mukaan. Elokuvaan sopii kepeä ja hurtti huumori, mutta kokonaisuus on ihan helvetin sekava. Vielä kun mukana on tiukkaa 3D-toimintaa, tulee lähinnä lopussa jo olo, että se on joko lopputekstit tai epilepsia. Kaksi ja puoli tuntia on liikaa, koska kaksi tuntia olisi hyvä pituus toiminnalle. Elokuva on melkoista amerikkahehkuttelua, jossa autobotit luppoaikanaan käyvät tuhoamassa Lähi-Idässä niitä joukkotuhoasetehtaita, joita kukaan muu ei ole vielä löytänyt. Tämä pistettäköön Michael Bayn piikkiin, joka on koko uransa ollut melkoinen patriootti.
3D-nappulaa on käytetty ihan sopivasti. Paria kamera-ajokohtausta olisi voinut vähän pitkittääkin, mutta muuten 3D ei vienyt muulta toiminnalta liikaa huomiota. Robottitappelut ovat samaa linjaa aikaisempien elokuvien kanssa, joten ei mitään uutta siltä rintamalta. Ja tuohon vajaaseen kolmeen tuntiin niitä robottitappeluita on saatu ihan saatanasti. Siis ihan saatanasti. Edelleen painotan elokuvan olleen liian pitkä.
Aikaisemmista elokuvista tuttu näyttelijäkaarti ahkeroi myös tässä elokuvassa poislukien uhkea Megan Fox. Uusi seksikäs gimma on tällä kertaa Carly (Rosie Huntington-Whiteley), joka tekee ensimmäisen elokuvaroolinsa ja täyttääkin roolinsa söpönä peppuna oikein mainiosti. Näyttelijäksi hänestä ei ole. Sentinel Primea ääninäyttelee Spock, eli Leonard Nimoy. Star Trek-viittauksia vilisee elokuvassa enemmänkin, mukaan lukien ihan suora lainaus Khanin vihasta. Hauskan cameon tekee myös Buzz Aldrin omana itsenään, joka liittää elokuvaa historiaan viihteellisellä tavalla. Tässä(kin) osassa parasta viihdettä oli Shia LaBeofin moottoriturpa ja John Turturron egoistinen roolihahmo Simmons.
Elokuva on viihdyttävää ja kepeää toimintaa, jossa on moniulotteinen juoni. Monimutkainen se ei ole, sillä jos tippuu kärryltä, kannattaa mielummin ehkä katsoa Commando. Juonen ennalta-arvattavuus on jopa aavistuksen häiritsevää, mutta näitä elokuvia katsotaan toiminnan, eikä arvailun takia. Ja toimintaahan on. Elokuva on vedellyt lippuluukulla huimia summia ja tavallaan jopa ihan ansaitusti. Katsoja saa toimintaa koko rahan edestä, mutta tällaiselle melkein varttuneelle aikuiselle elokuva alkoi loppua kohden puuduttamaan ja lasit painamaan söpöä nenänvarttani. Loppuryminästä olisi voinut viedä vartin menettämättä edes vielä sisältöä. Pidin erityisesti elokuvassa siitä, että se oli nivottu mukavasti aitoihin tapahtumiin ja alun kuulaskeutuminen kolmessa ulottuvuudessa oli upea. Mutta jospa tämä nyt olisi tästä elokuvasarjasta se ihan viimeinen. Mutta eiköhän tästäkin joku perkeleen Transformers: The Beginning saada aikaiseksi.
avaruusromuterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
Juonikuvio on sellainen, että tarkempi selittäminen lähinnä vituttaa niin lukijaa kuin kirjoittajaakin, mutta kuitenkin Kuusta löytyi avaruusromu ja sieltä tampoonin näköisiä puikkoja, joita kaikki haluaa. Mitä puikkoja ja kuka haluaa, niin katsokaa elokuva.
Käsikirjoitus, 3D-nappula ja toiminta on venyttänyt elokuvan kahteen ja puoleen tuntiin, joka on vähän virhe. Elokuva on tehty moniulotteiseksi juonien osalta ja useita koukkuja tungetaan mukaan. Elokuvaan sopii kepeä ja hurtti huumori, mutta kokonaisuus on ihan helvetin sekava. Vielä kun mukana on tiukkaa 3D-toimintaa, tulee lähinnä lopussa jo olo, että se on joko lopputekstit tai epilepsia. Kaksi ja puoli tuntia on liikaa, koska kaksi tuntia olisi hyvä pituus toiminnalle. Elokuva on melkoista amerikkahehkuttelua, jossa autobotit luppoaikanaan käyvät tuhoamassa Lähi-Idässä niitä joukkotuhoasetehtaita, joita kukaan muu ei ole vielä löytänyt. Tämä pistettäköön Michael Bayn piikkiin, joka on koko uransa ollut melkoinen patriootti.
3D-nappulaa on käytetty ihan sopivasti. Paria kamera-ajokohtausta olisi voinut vähän pitkittääkin, mutta muuten 3D ei vienyt muulta toiminnalta liikaa huomiota. Robottitappelut ovat samaa linjaa aikaisempien elokuvien kanssa, joten ei mitään uutta siltä rintamalta. Ja tuohon vajaaseen kolmeen tuntiin niitä robottitappeluita on saatu ihan saatanasti. Siis ihan saatanasti. Edelleen painotan elokuvan olleen liian pitkä.
Aikaisemmista elokuvista tuttu näyttelijäkaarti ahkeroi myös tässä elokuvassa poislukien uhkea Megan Fox. Uusi seksikäs gimma on tällä kertaa Carly (Rosie Huntington-Whiteley), joka tekee ensimmäisen elokuvaroolinsa ja täyttääkin roolinsa söpönä peppuna oikein mainiosti. Näyttelijäksi hänestä ei ole. Sentinel Primea ääninäyttelee Spock, eli Leonard Nimoy. Star Trek-viittauksia vilisee elokuvassa enemmänkin, mukaan lukien ihan suora lainaus Khanin vihasta. Hauskan cameon tekee myös Buzz Aldrin omana itsenään, joka liittää elokuvaa historiaan viihteellisellä tavalla. Tässä(kin) osassa parasta viihdettä oli Shia LaBeofin moottoriturpa ja John Turturron egoistinen roolihahmo Simmons.
Elokuva on viihdyttävää ja kepeää toimintaa, jossa on moniulotteinen juoni. Monimutkainen se ei ole, sillä jos tippuu kärryltä, kannattaa mielummin ehkä katsoa Commando. Juonen ennalta-arvattavuus on jopa aavistuksen häiritsevää, mutta näitä elokuvia katsotaan toiminnan, eikä arvailun takia. Ja toimintaahan on. Elokuva on vedellyt lippuluukulla huimia summia ja tavallaan jopa ihan ansaitusti. Katsoja saa toimintaa koko rahan edestä, mutta tällaiselle melkein varttuneelle aikuiselle elokuva alkoi loppua kohden puuduttamaan ja lasit painamaan söpöä nenänvarttani. Loppuryminästä olisi voinut viedä vartin menettämättä edes vielä sisältöä. Pidin erityisesti elokuvassa siitä, että se oli nivottu mukavasti aitoihin tapahtumiin ja alun kuulaskeutuminen kolmessa ulottuvuudessa oli upea. Mutta jospa tämä nyt olisi tästä elokuvasarjasta se ihan viimeinen. Mutta eiköhän tästäkin joku perkeleen Transformers: The Beginning saada aikaiseksi.
avaruusromuterveisin,
Kurjenmäen Kreivi
"What's with the long face?"
